Kovasti kohuttu verkon musiikkipalvelu Spotify on ollut kuluvana vuonna musiikkibisneksen seminaarien vakioaihe, ja sitä on hypetetty lähes samaan tapaan kuin Facebookia ja Twitteriä. Palvelu ei ole kuitenkaan onnistunut lunastamaan sille asetettuja odotuksia ainakaan artistien parissa.
Nyt julkisuuteen on vuotanut tietoja suositumpien artistien saamista Spotify-rahavirroista. Ruotsalaisen Expressen-lehden saamien tietojen mukaan koko palvelun soitetuin kappale, Lady Gagan Poker Face, tuotti yli miljoonan kuuntelukerran jälkeen tekijöille vain 2.300 kruunua, eli 232 euroa, josta Gagalle ohjautui 1.150 kruunua, eli 115 euroa. Viiden soitetuimman joukossa oli myös Lady Gagan läpimurtohitti Just Dance.
Aiemmin tässä kuussa suomalainen levy-yhtiö Sakara Records paljasti, että Mokoma-yhtyeen 118.119 soittokertaa tuotti vain 31,40 euron tulot, eli soittokerrasta tuloutettiin 0,00026 euroa. Tuolloin yhtyeen kitaristi totesi koko palvelun olevan “vitsi, eikä edes kovin hyvä sellainen”. Tällä viikolla Voicen kyselyssä selvisi, että kanavan kyselyyn vastanneista puolet eivät tienneet mikä Spotify on.
Pitkään ja hartaasti kypsytelty, mustaa huumoria viljelevä suomalainen tieteiselokuva Iron Sky on viimein valmis. Katalien kuunatsien uhosta ja tuhosta kertova eepos sai maailmanensi-iltansa Berlinale-elokuvafestivaaleilla, ja tänään elokuvan traileri on lopulta julkaistu verkossa. » Lue lisää
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla. » Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua. » Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää