Leffatraileri
Neljä tuttavapariskuntaa matkustaa ryhmäalennuksen houkuttelemina troopiselle paratiisisaarelle. Yhden pariskunnan toiveena on saada halkeileva liittonsa pelastettua, kun taas lopuilla mielessä on ainoastaan huvittelu ja rentoutuminen auringon alla.
Parisuhdeterapiaan erikoistuneen lomakeitaan erikoinen terapia-ohjelma on kuitenkin pakollista kaikille, joten pian jokaisen pariskunnan ongelmat kaivetaan esiin toinen toistaan omituisemman terapeutin avustuksella.
Lomaterapiaa on valitettavasti jälleen samaa vanhaa komedialle tyypillistä kaavaa noudattava elokuva. Elokuva menee siitä mistä aita on matalin, joten valkokankaan tapahtumat ovat ennalta-arvattavissa. Hyvät vitsitkin ovat harvassa, sillä leffassa keskitytään ilmiselvälle naurattamiseen. Kuluneet vitsinaiheet eivät vain enää jaksa juuri naurattaa.
Nimekkäitä näyttelijöitä sisältävä elokuva tuntuu aika ajoin tuskalliselta katsottavalta, sillä käsikirjoitus tuntuu jääneen hyvän idean tasolle. Tämän kliseisemmäksi ei jenkkikomedia taida enää päästä.
Genre: Komedia
Ohjaus: Peter Billingsley
Pääosissa: Vince Vaughn, Malin Akerman, Jason Bateman, Kristin Davis, Kristen Bell, Jon Favreau, Faizon Love, Kali Hawk, Jean Reno, Tasha Smith
Ensi-ilta: 27.11.2009
Kesto: 1:55
Pisteet 2/5
Kommentoi ja keskustele
Uusimmat artikkelit
Televisiotähti käynyt 739 kauneusleikkauksessa – katso huikeat kuvat
Maailman karmeimpien kauneusleikkausten listalla pärjäsi taannoin hyvin julkkistähti Joan Rivers, jonka kasvot ovat malliesimerkki liiallisten leikkausten tuloksista. Entinen kaunotar on pilannut kasvonsa lukuisilla toimenpiteillä arvokkaan ikääntymisen sijaan.
» Lue lisää
Nyt puhuu 1 000 miestä kaatanut seksiaddikti
Uutisoimme viime kuussa, kuinka eräs britannialainen nainen kertoi seksiaddiktiostaan televisiossa. Crystal Warren nimittäin kertoi jääneensä koukkuun seksiin jo 15-vuotiaana ja sen jälkeen neitokainen on kaatanut sänkyynsä yli 1.000 seksikumppania.
» Lue lisää
Karmaiseva hirviö löytyi kuolleena rannalta – tältä pelätty “vampyyrikoira” näyttää
Maailmalta löytyy lukuisia tarinoita verenhimoisista hirviöistä, mutta suurin osa niistä on saatu selitettyä joko tieteen keinoin tai ne ovat paljastuneet huijauksiksi. Viime vuosina ympäri maailmaa on aiheuttanut kuitenkin kauhua verenhimoinen hirviö, El Chupacabra.
» Lue lisää
Koko kylän asukkaista lottomiljonäärejä – yksi jätti lottoamatta
Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia.
» Lue lisää
Etsintäkuulutettu väitteli poliisin kanssa Facebookissa
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on toiminut jo lukemattomissa tapauksissa välineenä, joka on paljastanut vakuutuspetoksia sekä rikollisten henkilöllisyyksiä ja olinpaikkoja. Nyt Yhdysvalloissa eräs etsintäkuulutettu on ajautunut yhteisösivustolla avoimeen väittelyyn häntä etsivien poliisien kanssa.
» Lue lisää
Verinen sänky menee hyvän maun rajoille – nukkuisitko tässä?
Nykyisin elokuvamaailman kuumin trendi lienee vampyyrit, mutta vielä muutama vuosi sitten zombiet pitivät suosikin viittaa harteillaan. Nyt kyseisestä kauhugenrestä pitäville on verkossa tarjolla mieluisa liinavaatekerrasto, jossa aivan kuka tahansa tuskin uskaltaisi nukkua.
» Lue lisää
Poliisit järkyttyivät: Kannibaali söi kodittoman miehen aivot
Ruotsissa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla erään murhaajakaksikon hääuutisesta. Mielisairaalassa toisensa tavanneet kannibaali ja Saatanaa palvova vampyyri nimittäin aikovat pian sormustaa toisensa kaltereiden takana.
» Lue lisää
Elokuva-arvostelussa The Descendants
Havaijin paratiisimaisemissa asuva Matt King (George Clooney) jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi, kun perheen äiti joutuu yllättäen veneonnettomuuteen. Työelämälleen aikaisemmin omistautunut mies joutuu koville huolehtiessaan niin tyttäristään kuin onnettomuuden seurauksena syvään koomaan vaipuneesta vaimostaankin. Oman surunsa lisäksi Mattin täytyy kohdata myös lähipiirinsä tunnekuohut.
» Lue lisää
Mies myi kännykkänsä – vaimon alastonkuvat mukana
Kännyköiden varastamiset ja muunlainen katoamiset ovat nykyisin arkipäivää, kun monet unohtelevat puhelimiaan esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pöydille. Kännykkäkameroiden yleistyttyä puhelimen mukana katoaa myös suuri määrä yksityisiä valokuvia.
» Lue lisää
Lamborghinin murskannut autokauppias vankilaan – ei omistanut ajokorttia
Kerroimme taannoin kuinka muodokas kaunotar Jenni sai kyytiä Lamborghini-urheiluautolla. Nyt samanmerkkinen luksusauto on kolaroitu Singaporessa karuin seurauksin. Auton lunastuskuntoon törmäillyt mies on nimittäin joutumassa vankilaan.
» Lue lisää