Lady Gaga : The Fame Monster

03.12.2009, 18:30 · Kategoria:Albumit

Suosittu poptähti Lady Gaga julkaisi joulumarkkinoille uuden levyn sijaan uuden version aikaisemmasta albumistaan. The Fame Monster -nimiselle tuplalevylle on liitetty mukaan kahdeksan uutta kappaletta, joten rahoille saa mukavasti vastinetta erityisesti, jos levy ei vielä löydy hyllystä.

Albumin uuden osion ensimmäinen singlelohkaisu Bad Romance noudattelee neitokaisen tuttua tyyliä, mutta lisäksi soundipuolelle on otettu vaikutteita 90-luvun techno-klassikoista. Kokonaisuus toimii hienosti ja kertosäe jää kertaheitolla päähän soimaan. Uusien kappaleiden toinen potentiaalinen hitti on ysäripoljentoinen Alejandro, jonka kertsi muistuttaa esimerkiksi Alexian ja Mr. Presidentin tuttuja discohittejä ja taustan soundipuoli Dr. Albania ja Ace Of Basea. Latinosävytteisen ysärivedon koukku löytyy kertosäkeestä, joka on tyylikkään yksinkertainen. Kesähitti.

Monster edustaa hieman sekavampaa nykysoundia, mutta kuitenkin tyylillä erityisesti Just Dance -tyylisen upean electrotaustansa merkeissä. Vokaalivoittoinen Speechles ei onnistu juuri säväyttämään, mutta Dance In The Dark jatkaa hienosti kasaritunnelmissa ja electrotyylillä. Lopputulos jää kuitenkin soundeiltaan liian kevyeksi pintaraapaisuksi. Beyoncen tähdittämässä Telephone-kappaleessa poljento on kohdallaan, mutta koukku on hukassa. Beyoncen osuus ei sekään oikein kolahda. So Happy I Could Die on kaunis slovari Just Dancen hengessä ja Teeth puolestaan madonnamainen tribaalisoundinen rauhallinen tanssiveto.

Kokonaisuutena The Fame Monster sisältää muutamia uusia potentiaalisia hittejä ja ehkä jopa tyylikkäämmillä soundeilla kuin levyn aikaisemmalla versiolla. Tulossa on siis vielä monia hienoja radio- ja klubihittejä. Tämän levyn myötä voidaan sanoa, että Lady Gaga on tullut dancerintamalle jäädäkseen.

Pisteet 4/5

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (1 viesti)

X-man1980 kirjoitti 14.12.2009 klo 19:20

Huono arvostelu, koska musiikillisesti Gaga on kertakäyttösontaa. Faktahan on, että Gagan menestys perustuu pariin jättihittiin (joista kiittäminen ruotsalaista tuottaja Redonea) sekä Gagan häikäilemättömään julkisuuden hyödyntämiseen, eli kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta.

Naisesta meni maku viimeistään maku siinä vaiheessa kun väitti olevansa hermafrodiitti ja meni myöhemmin ihmettelemään jossain haastattelussa, että miksi hänestä liikkuu sellaisia juttuja. Tuntuu välillä että tämä selvästi anoreksiasta kärsivä luuranko on vielä pahasti sairas mieleltäänkin.

Jos vähän yli vuoden aikana on puettu kymmeniä toinen toistaan typerämpiä pukuja päälle, käyty Japanissa sm/nekrofilia-suuntaisissa photoshooteissa yms. yms. niin voin uskoa, että Gaga polttaa itsensä loppuun hyvin pian.

Mitään uuttahan tässä naisessa ei ole, kaikki lainattua. Ja pari hittibiisiä ei tästä tee popmusiikin parhaimmistoa. Arvostan jopa Britneyä enemmän, hänellä sentään on pitempi ura takanaan

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Nolouden huippu – Paris Hilton sai porttikiellon Las Vegasin kasinolle

BB-Ninon seksuaalinen ahdistelu yllätys Mariannalle

Mustanaamio muuttaa Helsinkiin – 16 irtisanotaan

BB-Niko Nousiainen: “Big Brother vei duunin”

18-vuotiaan teinipopparin rinnat pursuivat topista – katso kuvat

Suomen Big Brotherin suurin mysteeri paljastumassa?

Tarja Turunen ja iPhone vaarallinen yhdistelmä

Hymy: BB-julkkis kiinni pettämisestä – seksiä teinitytön kanssa

Hollywood-kaunotarten vilautukset samassa paketissa – katso kuvat

Tarja Turunen videohaastattelussa – osa 3

Gossip Girl -kaunottaren kaula-aukko hämmensi – katso kuvat

BB-Niko ja BB-Nino ottivat rajusti yhteen

BB-Henna Kurhinen sala-asukkaaksi – tosielämän kämppikset talossa!

BB-Niko Saarinen palasi Big Brotheriin – riitapukarit talossa!

BB-Marianna on kolmas Big Brotherin sala-asukas

Hunksista tuttu komistus BB-Niko palasi Big Brotheriin

BB-Nino palasi taloon: “Toivottavasti pääsen häätöäänestyksessä pois!”

Supertähdet nolosti kiinni rintojen tuijottelusta – katso kuvat

50 Cent pyysi lihavia ja rumia strippareita tappamaan itsensä

Tässäkö viimeiset kuvat Heidin DDD-rinnoista? Katso kuvat

Hui, Robert Pattinson antoi parran kasvaa – tässä tulos

Anna Puu konserttikiertueelle

Kitarasankari Slash erosi vaimostaan

Jenkkifutistähti vakuutti hiuspehkonsa miljoonasta – katso kuva

Supertähti Mel B sai kenkää: ERO!

Sveitsiläismallin uskomaton uikkaripeppu naulitsi miesten katseet – katso kuvat

Suomalaiset BB-julkkikset muuttivat yhteen

Katsojat raivostuivat: 20-vuotias prostituoitu osallistuu X Factor -kisaan!

Ruotsalaiskaunotar varasti show’n Hollywood-bileissä – katso kuvat

BB-Mia tuskailee: “Kolme päivää ilman seksiä on maksimi!”

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kenen vanhan asukkaan pitäisi jäädä taloon?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Starassa viisi vuotta sitten

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 2.16 sekunnissa.