Missi Satu Tuomistolla on ollut kiireinen vuosi. Tanssii tähtien kanssa -kisan voittanut neitokainen hiljentyy kuitenkin jouluksi, sillä viikon päästä luvassa on peräti kolmen viikon pituinen joululoma.
- Yrittäjänä ei ehdi pitämään kovin pitkiä lomia. Mutta näin kauan en ole lomaillut varmaan kymmeneen vuoteen, Satu iloitsee.
Suurimman osan lomastaan Satu viettää äitinsä luona Akaalla. Loma kuluu pääasiassa rentoutumisen ja yhdessäolon merkeissä. Joululahjatoivekin on selvillä.
- Vitsailemme aina äitini kanssa, että haluan joululahjaksi rakkautta. Ja äiti sanoo aina, että sinä olet saanut siitä jo kaiken, Satu nauraa.
Satu Tuomisto kertoili joulukuulumisiaan Varsovassa, jossa hän osallistuu Unibet Open -pokeriturnaukseen. Peli on Sadulle ensimmäinen kansainvälinen pokeriturnaus, ja hän myönsi jännittävänsä peliä aika lailla.
- Jos käy niin, että putoan pöydästä heti, lähden tutustumaan kaupunkiin. En ole ennen käynyt Varsovassa, mutta luulen kyllä, että löydän itselleni tekemistä, hän nauroi.
Amerikkalainen näyttelijä-toimittaja Maria Menounos ei ole vielä kovinkaan tunnettu maailmanlaajuisesti, mutta viime kuukausina hän on tehnyt läpimurtoa viihdelehdissä. Hänet on esimerkiksi rankattu maailman 50 seksikkäimmän naisen listalle.
» Lue lisää
Kerroimme taannoin, että vahvistamattomien tietojen mukaan poptähti Madonna olisi tulossa jälleen ensi kesänä konsertoimaan Suomeen. Nyt julkisuuteen ilmeisesti vahingossa vuotaneen uuden alustavan keikkakalenterin mukaan hän esiintyisi Helsingissä 12. elokuuta.
» Lue lisää
Suositussa Youtube-palvelussa katsotuimpien videoiden joukkoon lukeutuvat muun muuassa hauskat vauvavideot, joilla onkin jo satoja miljoonia katsojia. Nyt verkossa naurattaa eräiden kaksosten rytmikäs pomppuhetki kantrimusiikin tahtiin.
» Lue lisää
Poptähti Rihanna yllätti viime viikolla monet faninsa vaihtamalla hiustensa värin tummasta vaaleaksi. Neitokainen on saanut muodonmuutoksestaan pääasiassa kehuja, ja nyt hän on esitellyt sen tulosta Länsi-Hollywoodin yöelämässä.
» Lue lisää
Poikkeuksellisen kylmät säät ovat saaneet aikaan sen, että Etelä-Euroopassa on satanut monin paikoin lunta ensimmäisen kerran jopa kymmeniin vuosiin. Lumipeitteen saaneessa Roomassa lunta tuli viimeksi 27 vuotta sitten. Nyt myös Korsikan lomasaari Välimeressä on muuttunut valkoiseksi.
» Lue lisää
Näyttelijäpariskunta Brad Pittiä ja Angelina Jolieta kutsutaan lempinimellä Brangelina. Hollywoodin unelmaparin maineen saaneet tähdet ovat tehneet pitkään työtä muun muuassa hyväntekeväisyyden parissa. Äskettäin Brangelina kuvattiin Golden Globe -palkintogaalassa.
» Lue lisää
Ikimuistoiset hääjuhlat järjestetään yleensä esimerkiksi erilaisissa vuokrattavissa juhlapaikoissa kuten kartanoissa tai vaikkapa seurakuntataloissa. Nyt eräs malesialainen pariskunta on massasta poiketen päättänyt järjestää hääjuhlansa hieman erikoisessa paikassa.
» Lue lisää
Elokuvamaailma menetti äskettäin veteraaninäyttelijä Ian Aberbrombien, joka menehtyi 77-vuotiaana sydänkohtaukseen. Nyt elokuvamaailma on menettänyt kaksi ohjaajaansa, sillä pitkän uran elokuvien parissa tehneiden Mike deGruyn ja Andrew Wightin uutisoitiin kuolleen lento-onnettomuudessa.
» Lue lisää
Youtube-palvelun katsotuimpien videoiden joukkoon lukeutuvat muun muuassa hauskat vauvavideot. Esimerkiksi taaperoiden erikoistaitoja esittelevät videot ovat keränneet jo satoja miljoonia katsojia ympäri maailman.
» Lue lisää
Vuonna 2010 kesällä Suomessa järkytti Porvoon McDonald’s -pikaruokaketjun autokaistalla tapahtunut surmanäytelmä, jossa 41-vuotias mies tappoi kolme ihmistä riidan päätteeksi. Nyt Yhdysvalloissa poliisi joutui puuttumaan autokaistalla kiehuneisiin tunteisiin.
» Lue lisää