Tänään ensi-iltansa ympäri maailmaa saavan Avatar-elokuvan miespääosassa nähdään australialainen Sam Worthington, joka esittää elokuvassa uudella planeetalla elävän navi-heimon joukkoon soluttautuvaa sotilasta Jake Sullyä. Elokuva on koostettu elävästä ja animoidusta kuvasta, ja sen tekotapa tuli miehelle lopulta yllätyksenä.
Avatar-tähti Sam Worthington on nyt nimittäin kertonut tarkemmin elokuvan kuvausvaiheesta. Hänen mukaansa ohjaaja James Cameron maalasi näyttelijät sinisiksi ja kuvasi studiossa heidän liikkeensä tietokoneiden käsiteltäväksi. Worthington ei kuitenkaan tiennyt etukäteen, että hänen olisi määrä riisuutua joka päivä puolialastomaksi kuvauksia varten. Hän sai pitää kuvauksissa ainoastaan pientä lannevaatetta miehisten intiimipaikkojensa peittona.
- Minulla ei ollut mitään ylläni. Ainoastaan lannevaate ja sitten he maalasivat minut siniseksi. Ajattelin että jos näin tehdään suuren budjetin elokuvia, niin sitten haluan olla osallisena sellaisessa. Pidin riisumisesta ja tein sen mielelläni joka päivä. Riisuin halusipa Cameron sitä tai ei. Lopulta hänen piti taistella saadakseen minut pukeutumaan, Sam Worthington kertoi Access Hollywoodille.
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla. » Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua. » Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa. » Lue lisää
Juhla- ja merkkipäivät ovat suosittuja pariskuntien keskuudessa esimerkiksi kihlauksen tai hääjuhlan merkeissä. Nyt Kiinan Yunnan-eläintarhassa on saatu todistaa eläinten välinen rakkaustarina, joka tulee saamaan onnellisen loppunsa ystävänpäivänä. » Lue lisää