Kuluvan vuoden lähestyessä loppuaan on samalla myös 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen hetken kuluttua päättymässä. Siten onkin nyt ajankohtaista tarkastella mennyttä vuosikymmentä. Tällä kertaa on listattu vuosikymmenen suosituimmat julkkikset Askmen.com -palvelussa tehtyjen nettihakujen perusteella.
Listan ykkösenä vuosikymmenen haetuimpana julkkiksena komeilee itseoikeutetusti Britney Spears, jonka elämään on viime vuosien aikana mahtunut monenlaisia kiinnostavia ala- ja ylämäkiä. Spears ohitti siis tilastoissa myös kaikki kuninkaalliset, näyttelijät, urheilijat ja muut julkkisnimet. Hän oli lisäksi ainoa listan tähti, jonka nettisuosio on pysynyt erittäin korkealla koko vuosikymmenen ajan.
Toisena haetuimpien nimien listalla on hieman eri sarjassa painiva Osama bin Laden, jonka “nettisuosio” nousi huimasti Yhdysvalloissa tapahtuneiden 9/11-iskujen jälkeen. Kolmantena haetuimpien julkkisten listalla on jalkapalloilija David Beckham, joka asustaa nykyisin Los Angelesissa Victoria-vaimonsa ja lastensa kanssa.
Viiden haetuimman joukkoon mahtuivat vielä prinsessa diana ja pääministeri Tony Blair. Kymmenen listalla olivat lisäksi mukana tässä järjestyksessä Madonna, Simon Cowell, Jade Goody, Madeleine McCann ja Brad Pitt. Listan perusteella voidaan todeta, että kriisit ja skandaalit nostavat selvästi supertähtien mielenkiintoa yleisön silmissä.
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla. » Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua. » Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa. » Lue lisää