Seksikkäin sisko esittelee bikinikokoelman

24.12.2009, 14:30 · Kategoria:Viihdeuutiset Facebook

Amerikkalainen televisiojulkkis ja malli Joanna Krupa kuohutti äskettäin poseeraamalla PETA-järjestön mainoskampanjassa alastomana enkelinä, ainoastaan risti intiimien paikkojensa peittona. Kuva suututti Catholic League -järjestön kirkonmiehet, ja Krupa iski pian takaisin.

Joanna totesi Jumalan katsovan alaspäin päätään pudistellen ja olevan eri mieltä kirkonmiesten kanssa. Nyt sanasota on kuitenkin päättynyt ainakin julkisuudessa, ja neitokainen poseeraa tuttuun tapaansa verkossa julkaistuissa valokuvissa useissa eri bikineissä. Katso kuvat tästä.

Maailman seksikkäimmäksi uimapukumalliksi muutama vuosi sitten äänestetty 30-vuotias Joanna Krupa teki ensimmäisen elokuvaroolinsa vuonna 2001 esiintyessään Blondin kosto -elokuvassa. Sittemmin hänet on nähty monissa muissakin elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Las Vegas, CSI ja Scary Movie 4. Näyttelemisen lisäksi Joanna on poseerannut lukuisten tunnettujen lehtien kansikuvissa, joista mainittakoon esimerkiksi FMH, Maxim ja ENVY.

Kommentoi

Lue myös nämä

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Tanssii tähtien kanssa teki ihmeitä Pamela Andersonille

Mitä ihmettä Lindsay Lohanille on tapahtunut?! Katso hurjat kuvat

Paris Hilton paljasti rintansa ja vilautti alapäätään – katso kuvat

Hyi mikä hygienia! Jessica Simpson paljasti ällöttävän tapansa

Huippuseksikäs Jennifer Love Hewitt erosi poikaystävästään

Nicolas Cage avoimena: “En usko sattumaan”

Ravintola evakuoitiin Petri Nygårdin keikalla!

Poikabänditähden elämä pirstaleina

Britney “pitkät päällä” autokaupoilla – eikä ihme – katso kuvat

Seksikkyyttä välttelevä Twilight-tähti paljasti pintaa televisiossa – katso kuvat

Supertähtien suhdekohu paisuu: “Meillä on täydelliset kemiat”

Tältä 30 Seconds To Mars -yhtyeen Helsingin vierailu näytti – katso kuvat

Mustaihoinen Barbie alennusmyynnissä suututti amerikkalaiset

Mamma Mia mikä leffakaunotar! Amanda alusvaatteissa lehdessä – katso kuvat

Nicolas Cagen vararikko pahenee – nyt velkoo Rolls Royce

Lady Gaga riisutaan alastomaksi uudella videolla – katso!

Toinenkin wrestling-kaunotar tulikuumissa bikinikuvissa – katso!

Näin ajat partasi kun hyppäät laskuvarjolla – katso video

Povipommi Jordan asuu aaveen kanssa

Nainen teippasi itsestään Michael Jackson look-a-liken – katso hulvaton video

Uniklubi palaa studioon – syksyllä uusi levy

Näin sekaisin fani voi Twilight-trailerista mennä – katso video

Ex-teinitähti vastusti huumeita – kuoli yliannostukseen

Nämä orgasmit eivät sittenkään olleet liikaa televisiokanavalle – katso video

Missi-Viivi loikkaa lyhytelokuvallaan Subille

Ex-lapsitähti turnauskestävyys petti – kannettiin ravintolasta – katso kuvat

Nicolas Cage Staralle: “Olen vanha romantikko”

Jessica Alba palasi lehtien kansiin tällä kuvalla – katso

Maailman rumin koira teki sen taas – katso kuvat

Rintava glamour-kaunotar poseerasi makuuhuone-asuissa – katso kuvat

Uusimmat artikkelit

Stara Gallup

Mikä on mielestäsi paras kykyjenetsintäohjelma?
Katso tulokset

Starassa viisi vuotta sitten

Tilaa uutiskirje

Haastattelut


Elokuva-arvostelut

Netti-TV

Peliarvostelut

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 0.65 sekunnissa.