Valtavan suhdekohun keskipisteenä parhaillaan oleva golf-tähti Tiger Woods on edelleen teillä tietämättömillä, sillä hänestä ei ole tehty ainoatakaan julkisuuteen tullutta havaintoa 27. marraskuuta jälkeen. Superjulkkiksen olinpaikka on siis täysin hämärän peitossa.
Nyt yksi hänen lukuisista rakastajattaristaan, 34-vuotias yökerhon tarjoilija Rachel Uchitel, on ottanut jälleen kaiken irti omasta 15-minuuttisestaan julkisuudessa. Paparazzien seuraama neitokainen poseerasi nimittäin joulunakin innokkaasti bikineissä Palm Beachillä Floridassa ja sai samalla runsaasti otsikoita ympäri maailmaa. Katso kuva tästä.
Tuoreimpien väitteiden mukaan Woodsin vaimo Elin Nordegren olisi viimein päättänyt hakea avioeroa ja sen merkeissä vaatia puolta tulevan ex-aviomiehensä omaisuudesta sekä pariskunnan lasten yksinhuoltajuutta. Rahassa puolet Woodsin nykyisestä omaisuudesta on yli 400 miljoonaa euroa. Väitteiden todenperäisyyttä on kuitenkin syytä epäillä niiden ennen virallista vahvistusta.
Kommentoi ja keskustele
Uusimmat artikkelit
Tässä se viimein on: Suomalaisen Iron Sky -elokuvan traileri!
Pitkään ja hartaasti kypsytelty, mustaa huumoria viljelevä suomalainen tieteiselokuva Iron Sky on viimein valmis. Katalien kuunatsien uhosta ja tuhosta kertova eepos sai maailmanensi-iltansa Berlinale-elokuvafestivaaleilla, ja tänään elokuvan traileri on lopulta julkaistu verkossa.
» Lue lisää
17-vuotias teinivaimo merenneitona mainoksessa: “OMG! Olen niin märkä”
17-vuotias teinivaimo seksikkäänä merenneitona – katso video
» Lue lisää
Venäjältä löytyi huikea Spiderman-poika – henkeäsalpaava video
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla.
» Lue lisää
Televisiotähti sairastui syöpään: “Aion taistella vastaan”
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua.
» Lue lisää
Isä varasti 40.000 dollaria tyttärensä tililtä – halusi ostaa lava-auton
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta.
» Lue lisää
Beyoncen pikkusisko on kuuma kaunotar – katso kuvat
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin.
» Lue lisää
Luonnoton Playboy-povipommi kuvattiin Hollywoodin yössä
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä.
» Lue lisää
Potter-tähti paljasti: Seksiä fanien kanssa!
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään.
» Lue lisää
Lindsay Lohan ei juuri rintojaan peitellyt – katso kuvat
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville.
» Lue lisää
Näin kävi tavikselle F1-auton ohjaamossa – G-voimat veivät voiton
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta.
» Lue lisää