Viihdeuutiset johannatukiainen

Johanna Tukiainen julkaisi puhelinnumeronsa netissä

28.12.2009, 20:30 · Kategoria:Viihdeuutiset Facebook

Suomeen taannoin kuukausien ulkomaanreissun jälkeen palannut kohublondi Johanna Tukiainen on kirjoittanut blogissaan jouluterveisiä. Samalla hän kertoo kyllästyneensä Miamin helteeseen ja nauttivansa Suomen vuodenajoista ja erityisesti valkeasta joulusta.

Johanna Tukiainen kertoo myös hankkineensa pitkän tauon jälkeen kännykän. Kirjoituksensa perusteella Tuksu saa ilmeisesti hieman keskimääräistä enemmän tekstiviestejä, sillä hän joutui hankkimaan uuden puhelimen edellisen täytyttyä viesteistä.

- Olen nyt vihdoin ja viimein monen kuukauden ajan hankkinut kännykän. Minulla itseasiassa oli jo yksi kännykkä, mutta vein sen Nokia Spa paikkaan huoltoon kun siinä oli joku vika. Siinä kännyssä on kuulemma 6000 viestiä tällä hetkellä, Spa:ssa sanoivat että pitäisi niitä poistella, Johanna Tukiainen kirjoitti blogissaan.

Samalla hän paljasti myös julkisen numeronsa kaikelle kansalle.

- Minulla on kaksi suomalaista numeroa, toinen on salainen ja toinen ei ole. Sitten minulla on myös ruotsalainen numero. Keikkatilaukset ja työtiedustelut voi tehdä nyt uuteen numerooni: 0400 950 211. Olen tosin ulkomailla kaksi viikkoa, joten en ota mielellään soittoja vastaan ennenkuin palaan Helsinkiin.

Kommentoi

Lue myös nämä

Lukijoiden kommentit (7 viestiä)

Kata 28.12.2009 22:40

ei toi akka kyllä täysillä käy!!! pois julkisuudesta kokonaan

sensenmann 29.12.2009 00:31

Tässä näin ohi mennen lukasin tän jutun niin eip voi muuta sanoo, kun että \

jdfw 29.12.2009 01:15

vittu että osaa olla tyhmä akka.

jorkke 29.12.2009 08:56

Eikä varmaan tule yhtään häirikköviestiä, hah hah!

Kaikki kyläilemään 29.12.2009 09:14

Ei oo muija edes laittanut salaiseksi tietojaan….

TUKIAINEN JOHANNA
0400 950 211
(Sonera)
Helsinki

ALBERTINKATU 38 B 47
00180 HELSINKI

TuksuSuxx 29.12.2009 12:04

“Ei oo muija edes laittanut salaiseksi tietojaan….
TUKIAINEN JOHANNA
0400 950 211
(Sonera)
Helsinki
ALBERTINKATU 38 B 47
00180 HELSINKI”
Ei Ristus!Tasan ei käy joululahjat!8=o

Aiski 29.12.2009 12:31

Ja ihan varmana jotkut soittaa tohon pilareita. Voi helvetti! Sanon mä.

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Lady Gaga riisutaan alastomaksi uudella videolla – katso!

Toinenkin wrestling-kaunotar tulikuumissa bikinikuvissa – katso!

Näin ajat partasi kun hyppäät laskuvarjolla – katso video

Povipommi Jordan asuu aaveen kanssa

Nainen teippasi itsestään Michael Jackson look-a-liken – katso hulvaton video

Uniklubi palaa studioon – syksyllä uusi levy

Näin sekaisin fani voi Twilight-trailerista mennä – katso video

Ex-teinitähti vastusti huumeita – kuoli yliannostukseen

Nämä orgasmit eivät sittenkään olleet liikaa televisiokanavalle – katso video

Missi-Viivi loikkaa lyhytelokuvallaan Subille

Ex-lapsitähti turnauskestävyys petti – kannettiin ravintolasta – katso kuvat

Nicolas Cage Staralle: “Olen vanha romantikko”

Jessica Alba palasi lehtien kansiin tällä kuvalla – katso

Maailman rumin koira teki sen taas – katso kuvat

Rintava glamour-kaunotar poseerasi makuuhuone-asuissa – katso kuvat

Facebook-tavoite ylittyi – lapselle nimi Transformers-leffasta?

Uskoisitko että tämä kaunotar on wrestling-tähti? Katso kuvat

Tässä vasta uhkea “maitotyttö” – katso kuvat

Aamuohjelman kaunotar tyrmäävän seksikäs – katso kuvat

Subin realityhottis kuumissa bikinikuvissa – katso

Listajyrä Pitbull julkaisee kaksi uutta levyä

Netin videochatin hauskimpia kuvia listattiin – katso jos uskallat

Seksikkäimmät televisiohottikset listattiin – katso muodokkaat kuvat

Entinen teinitähti ilman miestä: “Seksihaluni ovat suorastaan räjähtäneet!”

Kymmenen kauneusleikkausta päivässä – tässä tulos

Kuvagalleria: Tokio Hotel, Helsinki, 7.3.2010

K-System julkaisee uuden albumin kesäkuussa

Jälleen uusi seksiskandaali: “En edes tiedä, kuinka monta naista minulla oli!”

Kevään ykköshitti Staran arvostelussa: Tinie Tempah: Pass Out

Twilight-tähti paljastaa: “Olin koulukiusattu”

Uusimmat artikkelit

Stara Gallup

Mikä on mielestäsi paras kykyjenetsintäohjelma?
Katso tulokset

Starassa viisi vuotta sitten

Tilaa uutiskirje

Haastattelut


Elokuva-arvostelut

Netti-TV

Peliarvostelut

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 0.15 sekunnissa.