Viihdeuutiset meganfox

Lihaskimput älkää vaivautuko – Megan Fox haluaa nörtin!

10.01.2010, 11:00 · Kategoria:Viihdeuutiset

Viime vuonna viihdelehtien kohutuin naistähti oli kiistatta amerikkalainen näyttelijäkaunotar Megan Fox. Vuoden aikana Transformers 2 ja Jennifer’s Body -elokuvia tähdittänyt supertähti oli otsikoissa myös on-off -seurustelunsa merkeissä.

Beverly Hills 90210 -sarjasta tuttu poikaystävä Brian Austin Green ei kuitenkaan edusta neitokaisen itsensä mukaan hänen ihannemiestään. Fox on nimittäin jälleen kerran kertonut ihannemiehensä olevan sarjakuvista pitävä nörtti, Megan perusteli mielipidettään News Of The World -lehdelle.

- Sarjakuvatapahtumissa olevat kundit ovat kohteliaita ja hyvin ystävällisiä. Ehkä siksi kun olen myös itsekin nörtti. Niissä tapahtumissa tapaamani tyypit ovat mukavia ja arvostavat sitä mitä kukin tekee, Megan Fox kertoi.

Samalla myös hänen How to Lose Friends and Alienate People -elokuvansa vastanäyttelijä Simon Pegg paljasti huomanneensa kaunottaren nörttiyden.

- Saimme eräänä päivänä hommat valmiiksi aikaisin ja menimme baariin. Megan ja minä istuimme nurkkapöydässä, vedimme kunnon kännit ja kävimme hyvän keskustelun. Hän on erittäin skarppi ja oikeastaan aika nörtti. Nörttien kuningatar – kaunein nörtti jonka olen koskaan tavannut, Pegg kertoi.


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Mallin toppi petti: Paljastuneet nännit varastivat show’n – katso kuvat

Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä.


Tältä 80-luvun lapsitähti näyttää nyt – pokasi mallikaunottaren

Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän.


Mystinen olento kuvattiin videolle islantilaisessa järvessä

Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä.


Ystävänpäivän shokkilahja: Kiveksistä tehty piirakka nostaa potenssia

Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu.


Nuori mies harrastaa seksiä autonsa kanssa – katso isän reaktiot

Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa.


Maailman suurimmat rinnat pelastivat hengen: “Toimivat puskureina!”

Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä.


Raju onnettomuus Idol-kuvauksissa – laulaja putosi tajuttomana lavalta – katso video

Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus.


Jymy-yllätys Idolsissa: Laulajalupaus luovutti kesken kisan!

Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken.


Seksikkäimmän kehätytön huikea bikinivartalo sai miehet kuolaamaan – tässä kuvat

Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä.


Yön Polte : Tyttö sinä olet meritähti -arvostelu

Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.