Viikonloppuna 47-vuotiaana kotonaan menehtynyt kansanedustaja-televisiojulkkis Tony Halme ehti toimia pitkällä ja monipuolisella urallaan lukuisissa eri ammateissa. Hän kertoi Jumala armahtaa, minä en -kirjassaan kuinka hän tapasi 80-luvulla myös supertähti Madonnan ja Sean Pennin.
Kirjassaaan Halme kertoo toimineensa tuolloin amerikkalaisen Cheap Trick -yhtyeen turvamiehenä ja olleensa vastuussa muiden muassa siitä ettei yhtyeen konserttien takahuoneisiin pääse sinne kuulumattomia ihmisiä. Eräällä keikalla yhtye oli kieltänyt päästämästä ketään takahuoneeseen, mutta samana iltana sinne yrittivät sekä Jon Bon Jovi että Madonna ja Sean Penn.
Ensin Tony Halme käännytti takahuoneen ovelta Jon Bon Jovin ja pian takahuoneeseen yritti päästä myös Madonna miehineen. Halmeen ohi oli kuitenkin turha yrittää päästä.
- Mä selitin niille mikä oli tilanne ja sanoin, että menee varmaan vielä kymmenisen minuuttia ennen kuin mä voin päästää ketään sisään. Sean Penn veteli röökiä ja sanoi, että okay, me tullaan kohta uudestaan. Mutta Madonnalle se ei tietenkään sopinut, Halme kertoo kirjassaan.
- Etkö sinä tiedä kuka v**tu minä olen? Madonna tivasi.
- Ei sillä ole mitään merkitystä kuka sinä olet. Sillä on merkitystä, kuka minä olen, Halme kertoo vastanneensa.
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää