Maailma on pullollaan kaunottaria, jotka janoavat niin kovasti omaa paikkaansa julkisuuden valokeilassa, että ovat valmiit tekemään lähes mitä tahansa päästäkseen viihdelehtien otsikoihin. Yksi oivallinen esimerkki on Denise Milani, joka haluaa nousta glamour-mallien raskaaseen sarjaan.
Denise Milani on jo ehditty rankata nettiäänestyksissä maailman sadan kauneimman naisen joukkoon, mutta neitokaisen suurin valtti taitaa löytyä parikymmentä senttiä leuan alapuolelta. Milani on nimittäin kasvattanut rintavarustustaan peräti 32DDD-kokoon saakka. Neitokaisen varustus ei ole kovin luonnollinen, mutta ainakin medianäkyvyyttä hän sillä saa. Viime syksynä hänet kiinnitettiin mukaan Denise Milani Actiongirls 2 -nimiselle kuntoiluvideolle, jonka mukana kovin harva varmasti kykenee kuntoilemaan. Katso video tästä tai artikkelin alta.
Tsekkiläissyntyinen 29-vuotias Denise Milani on itse kertonut olleensa jo teini-ikäisenä selvästi keskimääräistä muodokkaampi. Malliuralle jo tuolloin suunnannut kaunotar rankattiin suositun AskMen.com -julkaisun lukijaäänestyksessä vuonna 2009 maailman seksikkäimpien naisten listalla sijalle 33. Nykyisin neitokainen pyörittää myös aktiivisesti omaa DeniseMilani.com -nimistä verkkosivustoaan, joka avattiin jo vuonna 2007.
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta. » Lue lisää