Sunnuntain uutistarjontaan on sisältynyt ainakin kaksi perätöntä kohu-uutista, joista toisessa Hollywood-tähti Johnny Deppin väitettiin kuolleen Ranskassa tapahtuneessa onnettomuudessa. Hieman vähemmän vakavien väitteiden mukaan Hollywood-pariskunta Angelina Jolie ja Brad Pitt olisi eronnut.
Julkkisparin erosta on huhuttu jo viikkokausia ja erityisesti Star Magazine -lehti on uutisoinut asiasta kannessaan jo useita kertoja. Nyt tuoreimmatkin väitteet Bradin ja Angelinan erosta on kuitenkin tyrmätty perättöminä. People-lehden saamien tietojen mukaan pariskunnalla ja heidän kuudella lapsellaan on kaikki hyvin. Myös monien muiden viihdelehtien mukaan eroväitteissä ei ole mitään perää.
Brad Pitt ja Angelina Jolie on nähty viime aikoina pariin otteeseen yhdessä myös julkisuudessa, mutta näyttäytymiset eivät ole onnistuneet juuri hillitsemään eroväitteitä. Tammikuun alussa heidät nähtiin kahdestaan nauttimassa romanttista illallista ranskalaisessa ravintolassa. Perjantaina Brad Pitt oli mukana Hope For Haiti -konserttitapahtumassa.
Maailman suosituin animaatiosarja Simpsonit on pyörinyt televisioruuduissa jo yli 20 vuoden ajan, ja tuona aikana sarja on herättänyt runsaasti tunteita. Nyt hittisarjan faneilla on viimein mahdollisuus kokeilla kuinka paljon Simpsoneita he jaksavat katsoa yhteen menoon. » Lue lisää
Twilight-teinileffojen Jasper Hale -vampyyriroolistaan maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen singahtanut Jackson Rathbone tunnetaan myös muusikkona. Näyttelijä on muun muuassa kiertänyt Yhdysvaltoja 100 Monkeys -yhtyeensä kanssa. » Lue lisää
Supermalleilta löytyy usein muotoja, jotka muistuttavat kirjaimellisesti sanontaa tiimalasivartalo. Nyt eräs mallikaunotar on kuitenkin vienyt tämän kuvainnollisen termin hieman liiankin konkreettiseksi. Hänen kuvansa ovat nimittäin järkyttäneet katsojia ympäri maailmaa. » Lue lisää
Rikkaat Kardashianit -realitysarjassa kuvataan värikkään julkkisperheen arkea. Uusperheen elämänkäänteet ovatkin tulleet tutuksi katsojille, sillä perheen arjesta ei puutu dramatiikkaa. Realitysarjan seitsemäs tuotantokausi julkaistaan Yhdysvalloissa maaliskuussa. » Lue lisää
Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Viime aikoina näyttelijätär on julkaissut Twitter-blogissaan rohkeita kuvia itsestään. » Lue lisää
Suomessakin konsertoinut amerikkalainen hiphop-tähti Flo Rida, oikealta nimeltään Tramar Dillard, oli aikoinaan Right Round -hitillään peräti kuusi viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan ykkösenä. Suosikkiräppäri osti itselleen taannoin yli miljoonan euron arvoisen Bugatti-ökyauton. » Lue lisää
Suomessakin esitettävässä Californication-televisiosarjassa nähtiin taannoin useitakin varsin rohkeista kohtauksia, joissa sarjan tähti Eva Amurri poseerasi vähäpukeisena vastanäyttelijänsä David Duchovnyn kanssa » Lue lisää
Koulukiusaaminen on ollut tärkeä aihe jo pitkään ympäri maailman. Verkossa on viime aikoina nähty pysäyttäviä kotivideoita, joissa rajun koulukiusaamisen uhriksi joutuneet nuoret ovat muun muuassa kertoneet itsetuhoisista ajatuksistaan. » Lue lisää
Eläinvauvojen hellyttävät leikkihetket ja temmellykset saadaan usein ikuistettua kameroille. Verkossa julkaistaankin päivittäin eläinaiheisia kuvia, joista suloisimmat nousevat usein uutisotsikoihin tuomaan hymyjä lukijoiden huulille. » Lue lisää
Suomalaiset ovat viime vuosina aktivoituneet vuosi vuodelta innokkaammin myymään omaisuuttaan internetin huutokaupoissa. Taannoin eräs nuori mies yritti myydä koko omaisuuttaan verkossa lähteäkseen Thaimaahan, mutta suunnitelma ei lopulta onnistunut. Nyt on seuraavan yrittäjän vuoro. » Lue lisää