Yhdysvaltojen realityjulkkiksiin on jo jonkin aikaa kuulunut myös The Jersey Shore -ohjelman nuoria aikuisia, joiden elämää ohjelmassa on seurattu. Sarjan hahmot ovat nykyisin tosin varsin väheksyttyjä tähtiä ja yleensä lähinnä pilkan kohteena, koska he ovat yrittäneet päästä otsikoihin moninaisin keinoin.
Yksi realityohjelmassa nähtävä henkilö on 21-vuotias Snooki, oikealta nimeltään Nicole Polizzi. Hän esiintyy RadarOnline -julkaisun saamien tietojen mukaan alastonkuvissa ja -videolla, joita kaupataan parhaillaan eniten tarjoavalle. Neitokainen kuitenkin kiisti itse väitteet pian uutisoinnin jälkeen ja ihmetteli asiaa Twitter-blogissaan.
- En tiedä mistä Radar Online keksii juttunsa. Ihmeellistä, Snooki kirjoitti.
The Jersey Shore -realitysarjan ensimmäinen tuotantokausi ehti aiheuttaa pahennusta muiden muassa baaritappelulla, mutta siitä huolimatta, tai juuri siksi, MTV ilmoitti viime viikolla tilanneensa ohjelmasta myös toisen tuotantokauden. Samoihin aikoihin kanavan ohjelmistoon päätyy myös suomalaisten Duudsonien oma ohjelma.
Kanadalaissyntyinen näyttelijä-malli Laura Vandervoort on yksi kuumimmista Hollywoodin nuorista tähdistä, vaikka varsinainen läpimurto onkin jäänyt vielä tekemättä. Jääkiekkolegenda Fred Sangerin 26-vuotias lapsenlapsi on ehtinyt tähdittää jo useita televisiosarjoja. » Lue lisää
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta. » Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa. » Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea. » Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena. » Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria. » Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004. » Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää