Viihdeuutiset jesseeisenberg

Haastattelussa Jesse Eisenberg

04.02.2010, 11:00 · Kategoria:Haastattelut

Talven suosituimpiin komedioihin lukeutuva Zombieland-elokuva singahti julkaisuviikollaan suoraan Yhdysvaltojen leffalistan ykköseksi. Viihdelehti Stara tapasi elokuvan pääroolia esittävän Jesse Eisenbergin Sitgesin elokuvajuhlilla Espanjassa.

26-vuotias Jesse Eisenberg on vielä varsin uusi tuttavuus, mutta hänelle povataan menestyksekästä uraa Hollywoodissa. Zombieland oli hänen ensimmäinen roolinsa suuren budjetin elokuvassa. Nuori mies paljasti heti haastattelun aluksi inhoavansa zombie-elokuvia.

- En oikeastaan pidä niistä. Pidän tästä elokuvasta sen komediallisuuden takia. Se on pääasiassa komedia ja zombiet ovat siinä vain toissijaisia. Minusta tämä elokuva oli yksi kaikkien aikojen hauskimmista elokuvista, mutta en juuri välitä sen zombieista, Jesse Eisenberg paljasti Staralle.

Rooli oli mennä sivu suun

Menestyselokuvan roolitarjous oli kuitenkin juuri tästä syystä mennä aluksi Jesseltä sivu suun, koska hän oletti leffan olevan hieman perinteisempi zombieraina. Lopulta Jesse päätti kuitenkin vilkaista käsikirjoitusta.

- He lähettivät minulle käsikirjoituksen enkä lukenut sitä kahteen viikkoon, koska sen nimi oli Zombieland. Ajattelin että se ei voisi olla hyvä ja ettei sellaisessa zombie-elokuvassa voisi olla hyviä näyttelijärooleja. Kun lopulta luin käsikirjoituksen, ajattelin että se on fantastinen ja halusin tehdä sen heti.

Elokuvassa Jessen roolihahmolla on 32 sääntöä, joiden mukaan elettäessä hän selviytyy joutumatta zombieiden kitaan. Jesse myönsi käyttävänsä tätä samaa taktiikkaa myös tosielämässä.

- Käytän samoja sääntöjä. Kuten “Kuntoile” ja “Ammu ihmisiä aina kahdesti päähän”. Minä asun New York Cityssä ja siellä on paljon ihmisiä ammuttavana, Jesse naureskelee.

Eisenbergin lisäksi Zombieland-leffassa näyttelevät myös Woody Harrelson, Emma Stone ja Abigail Breslin. Nuoren miehen mukaan erityisesti Harrelsonin kanssa oli erityisen hauska työskennellä.

- Hän on mahtava. Hänellä on luonnollisesti pitkä tausta komedioissa monien vuosien ajalta ja hän on hauskin tyyppi. Hänen kanssaan oli hienoa työskennellä ja improvisoida joka päivä. Se oli hysteeristä, Eisenberg innostuu.

Näyttelijöiden vapaa improvisointi tuotti tuloksia myös tässä elokuvassa, sillä merkittävä osa näyttelijöiden keksimistä vuorosanoista meni lopulliseen leffaan. Näin ollen dialogi muuttui merkittävästi matkan varrella.

- Se muuttui aika paljon monissa kohtauksissa. Käsikirjoitus oli fantastinen, mutta ohjaaja rohkaisi meitä improvisoimaan ja menemään sisään roolihahmoihimme niin että me kykenimme tekemään myös omaa dialogiamme, Jesse kertoo Staralle.

“En koskaan halunnut olla elokuvassa”

Samoihin tunnelmiin liittyivät Jessen mielestä myös elokuvan kuvausvaiheen hauskimmat tapahtumat.

- Minun mielestäni hauskinta oli näytteleminen elokuvan kolmen muun tähden, Emma Stonen, Abigail Breslinin ja Woody Harrelsonin kanssa. Ohjaaja antoi meidän improvisoida muutaman päivän ajan ja sanoa mitä vain halusimme. Paljon siitä päätyi itse asiassa myös elokuvaan.

Zombieland-tähden sisko oli aikanaan lapsitähti, joka niitti suosiota näyttelijänä. Siskon esimerkillä ei kuitenkaan Jessen mukaan ollut vaikutusta hänen omaan uravalintaansa.

- Ei ollut. Minä pidin teatterista kun olin nuorempi. Innostuin elokuvista vasta lukion viimeisellä luokalla New Yorkissa. En olisi koskaan uskonut päätyväni elokuvaan, enkä koskaan edes halunnut olla elokuvassa. Olin lopulta hyvin onnekas.

Nyt nuorella miehellä on kuitenkin listaykkösen ansiolistassaan. Sellainen referenssi tuntuu hyvältä kenestä tahansa, erityisesti jos päätyy mukaan sattumalta.

- Kyllä. Yllätyn joskus itsekin kuinka päädyn mukaan erilaisiin juttuihin. Toivottavasti ihmiset menevät katsomaan sen.

Eisenberg ei päässyt juhlimaan listaykköseksi nousua kovinkaan railakkaasti, sillä elokuvan markkinointi vei hänestä mehut. Hän kiersi elokuvanäytöksiä leffan muiden tähtien kanssa. Samalla he saivat huomata, että ihmisten huumorintaju poikkesi hieman heidän omistaan.

- Olin hyvin väsynyt koska minä, ohjaajamme Ruben, Woody ja jotkut käsikirjoittajista menimme muutamiin elokuvateattereihin katsomaan millaisen vastaanoton elokuva saa. Se oli välillä hyvin turhauttavaa, koska he eivät yleensä nauraneetkaan niille jutuille joille olisimme halunneet. On kuitenkin hienoa että ihmiset menevät katsomaan sen ja pitävät siitä.

Jocka Träskbäck
Sitges Film Festival, Espanja


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Yön Polte : Tyttö sinä olet meritähti -arvostelu

Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.


Valtava menestys: Iron Sky -trailerilla päivässä miljoona katsojaa

Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.


Koulupoika haisi kalalta – opettaja suihkutti päälle hajunsyöjää!

Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.


CNN hyllytti toimittajan homokommentin takia

Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.


Disney-teinitähti unohti pukea housut – vesiraja vilkkui! Katso kuvat

Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.


Mystinen sairaus muutti siskokset ihmissuden näköisiksi

Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.


Emma paljasti viimein bikinivartalonsa – katso kuvat

Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.


Ylen insertti ihmetyttää: “Mitä vi**ua tää on?”

Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.


Poliisi: Näin suomalaiset mokaavat pankkiautomaatilla

Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.


Seksikäs fitness-malli Janni Hussi sykähdyttää Virossa – katso kuvat

Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.