Suosittujen Harry Potter -elokuvien lapsitähtenä aikoinaan tunnetuksi tullut Emma Watson on nykyisin 19-vuotias opiskelijaneitokainen. Opiskelun ohella hän tekee mallin- ja näyttelijäntöitä yhä edelleen. Tällä pohjalla hänelle ei odottaisi kovin huimia tuloja, mutta näin kuitenkin on.
Vanity Fair -lehden tuoreen listauksen mukaan Emma Watson pesee nimittäin tuloillaan Hollywoodin kaikki naispuoliset supertähdet. Julkaisun laskelmien perusteella teinitähti tienasi viime vuonna uskomattomat 30 miljoonaa dollaria, eli enemmän kuin esimerkiksi Sarah Jessica Parker, Cameron Diaz ja jopa Angelina Jolie. Diaz tienasi 27 miljoonaa, Parker 24 miljoonaa ja Jolie 21 miljoonaa dollaria.
Kirkkaasti eniten alalla viime vuonna tienasi lehden mukaan ohjaaja-tuottaja Michael “Transformers” Bay, jonka tienestit olivat 125 miljoonaa dollaria. Toiseksi sijoittunut Steven Spielberg jäi hänelle selvästi 85 miljoonan tilipussillaan. Kolmas oli Roland Emmerich 70 miljoonan tuloilla. Avatar-elokuvalla tänä vuonna tähtitieteellisen paljon tienaava James Cameron ansaitsi viime vuonna “vain” 50 miljoonaa dollaria. Emma Watsonin edelle miesten ja naisten yhteislistalla nousi vastanäyttelijä Daniel Radcliffe.
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla. » Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua. » Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa. » Lue lisää