Amerikkalainen mallikaunotar Erin Wasson on tullut mallintöidensä lisäksi tunnetuksi myös muotisuunnittelijana, ja taannoin uutisoimme esimerkiksi kuinka hänen miesten mallistoaan esittelemässä nähtiin peräti Hollywood-komistus Bruce Willis.
Huippumalliksi Erin Wasson ei vielä välttämättä ole noussut menestyksekkäästä urastaan huolimatta, mutta siitä huolimatta hän on monille tuttu tähti. Parhaillaan Wasson on Karibialla julkkisten suosimalla St. Bartsin saarella kuvaamassa H&M-vaateketjun mainoksia. Eilen hän aiheutti hieman ihmetystä riisuessaan kuvauksissa yllättäen yläosansa ja juoksennellessaan rannalla rinnat paljaana. Katso kuvat tästä.
Vielä ei ole tietoa oliko nakuilusessio osa H&M-mainoskampanjan kuvauksia vai oliko se pieni tuuletus esimerkiksi pitkän kuvauspäivän päättymisen kunniaksi. Tämä selvinnee viimeistään kyseisen kampanjan julkistamisen aikoihin.
28-vuotias amerikkalainen Erin Wasson on tehnyt pitkän uran mallina ja muotisuunnittelijana. Malliurallaan hän on ehtinyt poseerata lukuisissa lehdissä, kuten Vogue, Flair, Allure, Esquire ja Elle. Lisäksi hänen kuviaan ovat kampanjoissaan käyttäneet muiden muassa Armani, Balenciaga, Cavalli, Gucci ja Karl Lagerfeld. Erin on ollut jo vuosia myös Maybelline-kosmetiikkamerkin mainoskasvo.
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla. » Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua. » Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa. » Lue lisää