Kerroimme eilen kuinka elokuvamaailma ehti jo säikähtää, kun Charlie Sheenin citymaasturi löydettiin murskautuneena kuuluisan Mulholland Drive -tien varrella sijaitsevan jyrkänteen juurelta. Tähden auto oli kuitenkin varastettu hetkeä aiemmin eikä ajoneuvossa ollut turmahetkellä ketään sisällä.
Nyt tapaus on saanut poliisin ymmälleen, sillä Sheenin auton löytymisen jälkeen saman tien varrelta on löytynyt kolme muutakin samalla tavalla murskautunutta autoa. Neljännestä autosta Los Angelesin pelastusviranomaiset löysivät kyydissä olleen miehen hengissä, The Insider uutisoi.
Poliisi tutkii parhaillaan mahdollisia yhteneväisyyksiä mystisten tapausten välillä. Yksi vaihtoehto on, että tapausten takana on varasliiga, joka jostain syystä ajaa varastamansa ajoneuvot niiden tyhjäämisen jälkeen jyrkänteeltä jälkiensä peittelemiseksi.
Kommentoi ja keskustele
Uusimmat artikkelit
Tässä se viimein on: Suomalaisen Iron Sky -elokuvan traileri!
Pitkään ja hartaasti kypsytelty, mustaa huumoria viljelevä suomalainen tieteiselokuva Iron Sky on viimein valmis. Katalien kuunatsien uhosta ja tuhosta kertova eepos sai maailmanensi-iltansa Berlinale-elokuvafestivaaleilla, ja tänään elokuvan traileri on lopulta julkaistu verkossa.
» Lue lisää
17-vuotias teinivaimo merenneitona mainoksessa: “OMG! Olen niin märkä”
17-vuotias teinivaimo seksikkäänä merenneitona – katso video
» Lue lisää
Venäjältä löytyi huikea Spiderman-poika – henkeäsalpaava video
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla.
» Lue lisää
Televisiotähti sairastui syöpään: “Aion taistella vastaan”
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua.
» Lue lisää
Isä varasti 40.000 dollaria tyttärensä tililtä – halusi ostaa lava-auton
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta.
» Lue lisää
Beyoncen pikkusisko on kuuma kaunotar – katso kuvat
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin.
» Lue lisää
Luonnoton Playboy-povipommi kuvattiin Hollywoodin yössä
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä.
» Lue lisää
Potter-tähti paljasti: Seksiä fanien kanssa!
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään.
» Lue lisää
Lindsay Lohan ei juuri rintojaan peitellyt – katso kuvat
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville.
» Lue lisää
Näin kävi tavikselle F1-auton ohjaamossa – G-voimat veivät voiton
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta.
» Lue lisää