Nainen alkoi synnyttää Oprahin kuvauksissa

07.02.2010, 21:00 · Kategoria:Viihdeuutiset Facebook

Maailman tunnetuin keskusteluohjelma The Oprah Winfrey Show vetelee pian jo viimeisiään, kun ohjelma lopetetaan ensi vuonna peräti 25 vuoden jälkeen. Samalla Oprah siirtyy huhujen mukaan juontohommiin kilpailevalle kanavalle. Vielä ohjelma kuitenkin pyörii televisioruuduissa, ja tällä viikolla kuvauksissa saatiinkin nähdä varsinaista realitytelevisiota.

Ohjelman kuvausten studioyleisössä oli nimittäin torstaina mukana myös 27. raskausviikolla ollut kanadalainen Lori McCrindle. Hän huomasi kuitenkin yllättäen wc-käynnin yhteydessä, että hänen lapsivetensä oli tullut ja synnytys käynnistynyt ennen aikojaan.

Tilanteen selvittyä Oprah päätti keskeyttää ohjelman kuvaukset ja ryntäsi katsomaan kuinka nainen voi. Tämän jälkeen McCrindle kuljetettiin ambulanssilla chicagolaiseen sairaalaan, jossa nainen synnytti poikalapsen vain 20 minuuttia myöhemmin. Keskosena syntyneen lapsen nimeksi annettiin Justin McCrindle. Perjantain ohjelmassaan Oprah naureskeli nähneensä 25 vuoden aikana kuvauksissa kaikenlaista, mutta totesi tämän ollen ohjelman historian ensimmäinen synnytys.

Kommentoi

Lue myös nämä

Lukijoiden kommentit (1 viesti)

lnidsaylohan 08.02.2010 17:14

Joo eikä aivan varmasti ollut kässärissä mitään mainintaa tästä!

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Lady Gaga riisutaan alastomaksi uudella videolla – katso!

Toinenkin wrestling-kaunotar tulikuumissa bikinikuvissa – katso!

Näin ajat partasi kun hyppäät laskuvarjolla – katso video

Povipommi Jordan asuu aaveen kanssa

Nainen teippasi itsestään Michael Jackson look-a-liken – katso hulvaton video

Uniklubi palaa studioon – syksyllä uusi levy

Näin sekaisin fani voi Twilight-trailerista mennä – katso video

Ex-teinitähti vastusti huumeita – kuoli yliannostukseen

Nämä orgasmit eivät sittenkään olleet liikaa televisiokanavalle – katso video

Missi-Viivi loikkaa lyhytelokuvallaan Subille

Ex-lapsitähti turnauskestävyys petti – kannettiin ravintolasta – katso kuvat

Nicolas Cage Staralle: “Olen vanha romantikko”

Jessica Alba palasi lehtien kansiin tällä kuvalla – katso

Maailman rumin koira teki sen taas – katso kuvat

Rintava glamour-kaunotar poseerasi makuuhuone-asuissa – katso kuvat

Facebook-tavoite ylittyi – lapselle nimi Transformers-leffasta?

Uskoisitko että tämä kaunotar on wrestling-tähti? Katso kuvat

Tässä vasta uhkea “maitotyttö” – katso kuvat

Aamuohjelman kaunotar tyrmäävän seksikäs – katso kuvat

Subin realityhottis kuumissa bikinikuvissa – katso

Listajyrä Pitbull julkaisee kaksi uutta levyä

Netin videochatin hauskimpia kuvia listattiin – katso jos uskallat

Seksikkäimmät televisiohottikset listattiin – katso muodokkaat kuvat

Entinen teinitähti ilman miestä: “Seksihaluni ovat suorastaan räjähtäneet!”

Kymmenen kauneusleikkausta päivässä – tässä tulos

Kuvagalleria: Tokio Hotel, Helsinki, 7.3.2010

K-System julkaisee uuden albumin kesäkuussa

Jälleen uusi seksiskandaali: “En edes tiedä, kuinka monta naista minulla oli!”

Kevään ykköshitti Staran arvostelussa: Tinie Tempah: Pass Out

Twilight-tähti paljastaa: “Olin koulukiusattu”

Uusimmat artikkelit

Stara Gallup

Mikä on mielestäsi paras kykyjenetsintäohjelma?
Katso tulokset

Starassa viisi vuotta sitten

Tilaa uutiskirje

Haastattelut


Elokuva-arvostelut

Netti-TV

Peliarvostelut

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 0.68 sekunnissa.