Maailmanlaajuisesti suosittu poptähti Lady Gaga ei ole juuri päihteiden ansiosta kohuotsikoissa komeillut. Nyt laulajatähti onkin paljastanut miksi hän on viime aikoina pysytellyt erossa alkoholin tai huumeiden vaaroista lukuisista muista julkkistähdistä poiketen.
Lay Gaga, eli Stefani Joanne Angelina Germanotta, kertoi olleensa nuorempana pahassa huumekoukussa, koska halusi uransa alkuvaiheessa elää samanlaista elämää kuin hänen ihailemansa idolit. Hittiartisti katseli itseään huoneensa peilistä käyttäessään pusseittain kokaiinia, jotta hän saisi inspiraation kirjoittaa kappaleita.
- Halusin olla artisti, jollaisia itse rakastin, kuten Mick Jagger tai Andy Warhol. Ajattelin, että huumeidenkäyttö ja heidän elämäntyylinsä kopioiminen olisi olisi ainoa keino tulla samanlaiseksi kuin he. Kuuntelin aina The Curea, kun käytin kokaiinia. Katsoin itseäni peilistä ja kuuntelin Never Enough -kappaletta keskeytyksettä samalla kun käytin pusseittain kokaiinia, Lady Gaga kertoi The Sun -lehden mukaan.
Poptähden täti kuoli 19-vuotiaana huumeisiin, ja sen ansiosta myös Lady Gaga ymmärsi viimein huumeidenkäytön vaarantavan hänen uransa ja tulevaisuutensa. Gagan mukaan hänen kuolleen tätinsä kohtalo pelasti hänet kokaiinilta.
- Mutta sitten ymmärsin, että isäni sisko Joanne oli kuollut 19-vuotiaana huumeisiin. Hän oli taiteilija ja runoilija.
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla.
» Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua.
» Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta.
» Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin.
» Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä.
» Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään.
» Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville.
» Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta.
» Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa.
» Lue lisää
Juhla- ja merkkipäivät ovat suosittuja pariskuntien keskuudessa esimerkiksi kihlauksen tai hääjuhlan merkeissä. Nyt Kiinan Yunnan-eläintarhassa on saatu todistaa eläinten välinen rakkaustarina, joka tulee saamaan onnellisen loppunsa ystävänpäivänä.
» Lue lisää