Maailmankuulu hiphop-tähti Snoop Dogg ei ole päässyt vuosikausiin konsertoimaan Britanniassa, koska hänelle langetettiin maahan porttikielto vuonna 2006. Syynä oli hänen silloinen pidätyksensä Heathrow’n kansainvälisellä lentokentällä.
Nyt hän haluaa saada kiellon kumotuksi. Syy tähän on kuitenkin varsin mielenkiintoinen, sillä artisti haluaa päästä vierailevaksi tähdeksi suosittuun brittiläiseen Coronation Street – saippuasarjaan. Porttikiellon takia häntä ei kuitenkaan päästetä maahan eikä hän siten voi myöskään osallistua sarjan kuvauksiin.
Nyt hiphop-tähti on vedonnut brittijulkkiksiin, kuten David Beckhamiin ja poptähti Paul McCartneyyn, jotta nämä puhuisivat hänen puolestaan. Coronation Street -sarjaa kuvataan Manchesterissä.
- Britanniassa ollessani rakastan syödä intialaista ruokaa, chillailla hotellihuoneessani ja katsoa Coronation Street -sarjaa. Olen tehnyt vierailevia rooleja amerikkalaisissa sarjoissa. Jos Coronation Street haluaa minut mukaan tekemään cameoroolin, olen siihen valmis. Voisin näytellä itseäni konsertoimassa Manchesterissä tai käymässä lounaalla pubissa. Olen ollut Manchesterissa monet kerrat, Snoop Dogg kertoi The Sun -lehdelle.
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla. » Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua. » Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa. » Lue lisää