Brittimiesten viime vuonna maailman seksikkäimmäksi naiseksi äänestämä poptähti-televisiojulkkis Cheryl Cole lensi muutama päivä sitten Yhdysvaltoihin, kun hänen aviomiehensä Ashley Cole oli jäänyt kiinni pettämisestä. Sittemmin tapaus on laajentunut merkittävästi, ja nyt avioliiton kerrotaan olevan ohi.
Brittiläisen The Sun -lehden saamien tietojen mukaan Cheryl Cole olisi ilmoittanut jalkapallotähti-miehelleen, että tämän tulee kerätä omaisuutensa pois pariskunnan kodista ja muuttaa pois ennen kuin Cheryl palaa takaisin Britaniaan. Cheryl ei tosin ole asunut pariskunnan kotona enää pariin viikkoon, sillä hän muutti hotelliin heti ensimmäisen uskottomuustapauksen tultua julki. Nyt tapauksia on jo neljä.
Seuratun julkkispariskunnan avioliiton kerrotaan siis olevan ohi. Aiemmin Cherylin entiset Girls Aloud -bänditoverit vaativat häntä julkisesti jättämään miehensä. Sittemmin jopa Ashleyn isä on antanut lehdistölle lausunnon, jossa hän toteaa poikansa ansainneen avioeron uskottomuutensa takia.
Kanadalaissyntyinen näyttelijä-malli Laura Vandervoort on yksi kuumimmista Hollywoodin nuorista tähdistä, vaikka varsinainen läpimurto onkin jäänyt vielä tekemättä. Jääkiekkolegenda Fred Sangerin 26-vuotias lapsenlapsi on ehtinyt tähdittää jo useita televisiosarjoja. » Lue lisää
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta. » Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa. » Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea. » Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena. » Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria. » Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004. » Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää