Hollywood-kaunotar Jessica Alba on viime kuukausina keskittynyt pääasiassa perhe-elämäänsä tyttärensä Honor Marien ja aviomiehensä Cash Warrenin kanssa. Siinä sivussa hän on toki ehtinyt tehdä myös muutamia rooleja, mutta meno on kuitenkin rauhoittunut huomattavasti aikaisemmasta.
Jessica Alba nousi maailman seuratuimpien supertähtien joukkoon viime vuosikymmenen puolivälissä, jolloin hän voitti kerta toisensa jälkeen muiden muassa erilaisia seksikkyysäänestyksiä ja poseerasi viikoittain muiden muassa viihde-, naisten-, miesten- ja muotilehtien kansissa. Nyt onkin oivallinen tilaisuus katsastaa miltä Jessiva Alba näytti neljä vuotta sitten. Katso kuva tästä.
Jessican läpimurto tapahtui Sin City ja Pinnan alla -elokuvien myötä, jotka molemmat saivat ensi-iltansa vuonna 2005. Samaan aikaan Alba äänestettiin Maailman halutuimmaksi tyttöystäväksi. Jo seuraavana vuonna hän julisti lehtihaastattelussa kyllästyneensä seksikkääseen imagoonsa. Hänen suoranainen kulttisuosionsa perustui kuitenkin pääasiassa seksikkyyteen, sillä varsinaisia menestysrooleja Jessica ei ole näyttelijäurallaan tehnyt.
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta. » Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa. » Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme. » Lue lisää
Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri. » Lue lisää
Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin. » Lue lisää
Huippumalli Miranda Kerr ja hänen näyttelijämiehensä Orlando Bloom saivat taannoin esikoispojan, ja synnytyksen jälkeen Miranda teki pian paluun catwalkeille. Maailman suosituimpiin supermalleihin lukeutuva kaunotar poseerasi äskettäin 2,5 miljoonan dollarin rintaliiveissä. » Lue lisää
Yhdysvalloissa kohuttiin pari vuotta sitten uuden televisiokaunottaren nakuiluista, kun Star ja In Touch -lehdet väittävät Unelmien poikamiestyttö -realityohjelmassa nähdyn 25-vuotiaan Ali Fedotowskyn poseeranneen yläosattomissa nettikameran kuvissa. » Lue lisää