Provinssirockin laaja artistikirjo värittyy useilla ulkomaisilla ja kotimaisilla nimillä. Esiintymisensä ovat varmistaneet yksi historian menestyneimmistä hiphop-ryhmistä Cypress Hill, ruotsalainen Jenny Wilson yhdessä Tensta Gospel -kuoron kanssa, tanskalainen Mew sekä kotimainen legenda Kari Tapio.
Kotimainen osasto yhä kasvaa, kun esiintymisensä ovat varmistaneet: Jätkäjätkät, Lapko, Disco Ensemble, Stam1na, Petri Nygård, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta 20 v. ALLSTARS feat. Sami Saari, Oranssi Pazuzu ja Carnalation.
Amerikkalainen Cypress Hill saapuu Törnävänsaarelle tarjoamaan raakaa, agressiivista hiphoppia. Yhtye on myynyt yli 18 miljoonaa albumia ja tuonut hiphop-musiikkiin espanjan kielen. Se on myös ensimmäinen latinoryhmä, joka on albumimyynnillään ylittänyt platinarajan. Yhtyeellä on vankka fanipohja ympäri maailman ja lukuisia hittejä kuten Insane In The Brain, How Could I Just Kill a Man ja What’s Your Number. Huhtikuussa 2010 yhtye julkaisee viiden vuoden tauon jälkeen uuden albumin Rise Up.
Ruotsalainen Jenny Wilson on yksi tämänhetken vahvoista laulaja-lauluntekijänaisista ja Provinssiin hän saapuu yhdessä Tensta Gospel kuoron kanssa. Kappaleet ovat elektronisvaikutteisia, kaihoisan kauniita ja hivelevät niin kuuntelijan korvia kuin myös mieltä. Albumeita hän on julkaissut kaksi, Love And Truth ja Hardhips!.
Tanskalainen popmusiikkia ja progressiivista rockia yhdistelevä Mew on kiinnitetty yhdeksi Provinssin perjantain pääesiintyjäksi. Ryhmä on tunnettu paitsi visuaalisesta show’staan myös laulaja Jonas Bjerren korkeasta surumielisestä äänestä. Bändin viimeisin, viides pitkäsoitto No More Stories julkaistiin alkusyksyllä 2009 ja se kipusi heti julkaisuviikollaan albumilistan sijalle 2. Yhtye esiintyi viimeksi Suomessa Helsingin jäähallissa marraskuussa ja klubikeikoilla Helsingissä ja Tampereella helmikuussa.
Viimeisen parin vuoden tapaan X-Stagelle saapuu sunnuntaina “ei niin perinteinen” festivaalivieras. Paula Koivuniemen ja Vesa-Matti Loirin jälkeen vuoron saa toukokuussa uuden levyn julkaiseva Kari Tapio. Pitkä ura alkoi jo 60-luvulla ja maestron suuria hittejä ovat Viisitoista kesää, Olen Suomalainen ja Myrskyn jälkeen. Sooloalbumeja mies on julkaissut 28 ja ollut mukana 15 kokoelmalevyllä. Kari Tapio on vastaanottanut useita palkintoja. Hänet on valittu muutamaan otteeseen suosituimmaksi miespuoliseksi iskelmätähdeksi ja vuonna 2003 hän vastaanotti Iskelmä-Finlandia- palkinnon.
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta.
» Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa.
» Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea.
» Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena.
» Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria.
» Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004.
» Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä.
» Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän.
» Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä.
» Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu.
» Lue lisää