Lady Gaga : The Remix -albumiarvostelu

03.05.2010, 20:00 · Kategoria:Albumit

Poptähti Lady Gaga on julkaissut urallaan käytännössä vain yhden albumin, mutta The Fame -levystä on saatu kauppojen hyllyille jo kolme versiota. Alkuperäisen jälkeen vuorossa oli The Fame Monster ja nyt julkaistaan levyn kappaleiden eri versioita The Remix -nimisellä albumilla.

Ilman ennakkokohua ja hieman yllättäen julkaistu levy sisältää nimensä mukaisesti 17 tanssiremiksiä tutuista hiteistä. Mukana on uusien miksausten lisäksi myös aiemmin julkaistuja versioita. Lähinnä tosifaneille ja tiskijukille tarkoitetulla kokoelmalle ei ole kuitenkaan parhaita versioita jättihiteistä. Esimerkiksi Poker Face -kappaleesta ei ole nyt mukana DJB:n, Moto Blancon, HCCR:n ja Dave Auden uskomattoman hienoja tanssiversioita. Parhaat remixit ovat siis jääneet jostain syystä pois.

Toisaalta nyt on keskitytty pääasiassa muihin kappaleisiin, ja esimerkiksi Telephone on mukana kahdella uudella versiolla, joista Alphabet Remix rullaa erittäin hyvin, mutta teema on jäänyt adaptoimatta mukaan biisiin. Saman kappaleen Passion Pit -versio menee taas selvästi riman ali lapsellisella casiorapman-kikkailullaan. Just Dance -kappaleen Deewaan Remix tarjoaa hienosti aivan uuden latinomaisen näkökulman, mutta Richard Vissionin versio jää latteaksi housevedoksi. Poker Facen LLG vs GLG Radio Mix toimii jo hieman paremmin, vaikka onkin aivan liian tylsä tanssilattialle. Biisistä on mukana mys YouTubessakin nähty upea liveversio Live From The Cherrytree House.

Samoissa tunnelmissa jatkaa LoveGamen Robots To Mars Remix -versio, joka tunnelmoi lähes slovariosastolla. Hieman tanakampaa otetta on saman biisin Chew Fu Ghettohouse Mix -versiossa, jossa vierailee Marilyn Manson. Bad Romance on mukana kahdella versiolla, joista Grum Remix edustaa erittäin tyylikästä ja leppoisaa kasarielectroa ja onkin levyn paras remix hyvin pitkälle Human Leaguen Don’t You Want Me -klassikolta lainatussa kuosissa. Saman biisin Starsmith Remix edustaa niin ikään levyn parhaimmistoa saman vuosikymmenen electro-discosoundilla Cappellan, Laser Dancen ja Koton hengessä hieman italoon nojautuen. Upeaa!

The Fame, Eh Eh ja Boys Boys Boys -kappaleiden versiot ovat pääosin liian halpissoundia, mutta Eh Eh -biisin Pet Shop Boys -versiossa on jo vähän yritystä. Alejandro -kappaleen Sound Of Arrows Remix on hauska suorabiittinen ja jotain uuttakin sisältävä tyylikäs paketti. Dance In The Dark -kappaleen Monarchy Stylites Remix -versiossa masterointi on jäänyt liian ohueksi. Lady Gagan The Remix olisi kyennyt paljon parempaankin, mikäli mukaan olisi valittu biiseistä parhaat versiot. Silloin tanssilattiakäyttöä olisi ollut huimasti enemmän. Tässäkin muodosssa levy lienee tosifanien pakko-ostos, jonka Bad Romancen ja Just Dancen upeat remixit pelastivat.

Pisteet 3/5

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (2 viestiä)

Suosittelen kuuntelemaan kirjoitti 03.05.2010 klo 23:09

Suosittelen kuuntelemaan Craig Davidin kappaleen Insomnia. On muuten hyvä ja tää jos mikä on kesähitti, vaikka ei ole ihan uunituore kappale

Craig David – Insomnia
http://www.youtube.com/watch?v=9m555jHRMEo

Ossi kirjoitti 10.05.2010 klo 13:35

En oikein tajua, miksi kaupallisilla remix-levyillä julkaistaan ne epäkaupallisimmat remixit. Lady Gagan remix-levyllekin olisi ollut paljon parempaa sisältöä valmiina, mutta tosiaan jostain syystä on otettu niitä “kokeilevampia” remixejä mukaan… suurin osa levyn potentiaalisista ostajista olisi varmaan tyytyväisempi kaupallisempiin remixeihin.

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

BB-Ninon seksuaalinen ahdistelu yllätys Mariannalle

Mustanaamio muuttaa Helsinkiin – 16 irtisanotaan

BB-Niko Nousiainen: “Big Brother vei duunin”

18-vuotiaan teinipopparin rinnat pursuivat topista – katso kuvat

Suomen Big Brotherin suurin mysteeri paljastumassa?

Tarja Turunen ja iPhone vaarallinen yhdistelmä

Hymy: BB-julkkis kiinni pettämisestä – seksiä teinitytön kanssa

Hollywood-kaunotarten vilautukset samassa paketissa – katso kuvat

Tarja Turunen videohaastattelussa – osa 3

Gossip Girl -kaunottaren kaula-aukko hämmensi – katso kuvat

BB-Niko ja BB-Nino ottivat rajusti yhteen

BB-Henna Kurhinen sala-asukkaaksi – tosielämän kämppikset talossa!

BB-Niko Saarinen palasi Big Brotheriin – riitapukarit talossa!

BB-Marianna on kolmas Big Brotherin sala-asukas

Hunksista tuttu komistus BB-Niko palasi Big Brotheriin

BB-Nino palasi taloon: “Toivottavasti pääsen häätöäänestyksessä pois!”

Supertähdet nolosti kiinni rintojen tuijottelusta – katso kuvat

50 Cent pyysi lihavia ja rumia strippareita tappamaan itsensä

Tässäkö viimeiset kuvat Heidin DDD-rinnoista? Katso kuvat

Hui, Robert Pattinson antoi parran kasvaa – tässä tulos

Anna Puu konserttikiertueelle

Kitarasankari Slash erosi vaimostaan

Jenkkifutistähti vakuutti hiuspehkonsa miljoonasta – katso kuva

Supertähti Mel B sai kenkää: ERO!

Sveitsiläismallin uskomaton uikkaripeppu naulitsi miesten katseet – katso kuvat

Suomalaiset BB-julkkikset muuttivat yhteen

Katsojat raivostuivat: 20-vuotias prostituoitu osallistuu X Factor -kisaan!

Ruotsalaiskaunotar varasti show’n Hollywood-bileissä – katso kuvat

BB-Mia tuskailee: “Kolme päivää ilman seksiä on maksimi!”

Lindsay Lohan jätti rintaliivit kotiin – katso kuvat

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kenen vanhan asukkaan pitäisi jäädä taloon?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Starassa viisi vuotta sitten

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 1.40 sekunnissa.