Suomen kauneimman naispopparin titteli, Miss Pop®, on jälleen jaossa. Äänestyksen jo kolme kertaa aiemmin voittanut Jenni Vartiainen johtaa äänestystä Anna Abreun kiriessä kakkostilalla.
Viihdelehti Staran nyt jo kahdeksannen kerran järjestämä Miss Pop on vakavalla leikkimielellä toteutettu äänestys Suomen kauneimmasta poptähdestä. Vuoden 2009 Miss Pop selviää ensi viikolla, kun yleisöäänestys päättyy. Äänestys on kaikille avoin ja siihen voi osallistua verkossa osoitteessa www.stara.fi.
Tällä hetkellä Miss Pop 2009 -äänestystä johtaa siis ylivoimaisesti Jenni Vartiainen. Hän on tehnyt jo aiemmin hattutempun, eli voittanut kauneimman naispopparin tittelin vuosina 2003, 2007 ja 2008. Toisella sijalla on Anna Abreu ja kolmantena Chisu. Ääniä on annettu kahdessa viikossa yli 10.000 kappaletta. Tilannetta voi seurata reaaliajassa verkossa.
SUOMEN KOMEINTA POPPARIA HAETAAN PIAN
Miss Pop -tittelin lisäksi viihdelehti Stara hakee tuttuun tapaan pian myös maan komeinta poptähteä, kun Mister Pop 2009 -äänestys alkaa pian. Vuoden 2008 komeimmaksi kruunattiin viime vuonna Koop Arponen, kun kisan kaksi kertaa voittanut Antti Tuisku jäi hänelle niukasti. Kolmanneksi sijoittui Pete Parkkonen.
Viihdelehti Stara on Suomen suurin verkossa julkaistava viihdelehti. Julkaisun verkkoversio kerää viikossa noin 140.000 eri lukijaa. Vuonna 2006 Stara laajeni myös viihteen aikakauslehdeksi. Kuukausitasolla Stara tavoittaa nykyisin yhteensä noin 400.000 eri lukijaa. Vuodesta 2003 lähtien artikkeleita on julkaisu yhteensä jo lähes 20.000 kappaletta.
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.
» Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.
» Lue lisää
Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.
» Lue lisää
Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.
» Lue lisää
Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä.
» Lue lisää
Kerroimme viime kuussa tapauksesta, jossa eräs nainen synnytti lähes kuusikiloisen vauvan ilman kipulääkkeitä tai keisarileikkausta. Nyt 29-vuotias kiinalaisnainen on synnyttänyt maansa painavimman vauvan.
» Lue lisää