Televisiomaailmassa on lopetettu suosittujakin televisiosarjoja viime aikoina oikein urakalla, ja viimeksi eilen kerroimme kuinka muiden muassa Suomessakin suositun FlashForward -sarjan tekeminen on päätetty lopettaa. Samalla ABC lopetti myös Scrubs, Better Off Ted, ja Romantically Challenged -sarjat. Nyt Yhdysvalloista on kantautunut vieläkin suurempi uutispommi.
Maailmanlaajuisesta suosiosta nauttiva Heroes-televisiosarja on nimittäin päätetty yllättäen lopettaa. Televisioyhtiö NBC on vahvistanut lopettavansa Heroesin sekä lisäksi myös kaksi sairaalamaailmaan sijoittuvaa televisiosarjaa, Mercyn ja Trauman. Kaiken lisäksi Heroes-sarja tullaan lopettamaan ennen aikojaan, sillä viimeinen tuotantokausi tullaan typistämään aiottua lyhyemmäksi.
Access Hollywoodin saamien tietojen mukaan suunnitelmissa on lopettaa viimeinen Heroes-tuotantokausi kahden tunnin televisioelokuvaan. Sarjan katsojaluvut Yhdysvalloissa ovat laskeneet viime aikoina, eikä kansainvälinen menestys riitä pitämään yllä kallista tuotantoa. Lehtitietojen mukaan myös uusien juonenkäänteiden keksimisessä on ollut hieman vaikeuksia. Alunperin Heroes oli jättimenestys myös Yhdysvalloissa ja esimerkiksi Hayden Panettiere nousi supertähdeksi sarjan ansiosta.
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä. » Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa. » Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen. » Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko. » Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa. » Lue lisää
Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä. » Lue lisää
Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä. » Lue lisää
Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä. » Lue lisää
Kerroimme viime kuussa tapauksesta, jossa eräs nainen synnytti lähes kuusikiloisen vauvan ilman kipulääkkeitä tai keisarileikkausta. Nyt 29-vuotias kiinalaisnainen on synnyttänyt maansa painavimman vauvan. » Lue lisää
Luonto tarjoaa parhaimmillaan uskomattoman kauniitä ja jylhiä näkymiä, ja joskus ne tulevat eteen täysin yllättäen. Nyt sellainen tilanne on sattunut Panama City Beachilla, Floridassa, Yhdysvalloissa, jossa pilvimassa vyöryi kaupunkiin näyttäen aivan valtavalta tsunamilta. » Lue lisää