Brittiläinen poptähti Cheryl Cole on ollut parin kuukauden ajan sinkkuna jätettyään aviomiehensä Ashleyn Colen tämän jäätyä kiinni useista pettämisistä. Cherylin on kerrottu olevan edelleen murheen murtama avioeronsa takia, mutta tuoreimpien kuvien perusteella tilanne näyttää jo paremmalta.
Cheryl Cole on työstänyt musiikkia jo pitkään The Black Eyed Peas -yhtyeen Will.i.amin kanssa, ja Cole on parhaillaan myös yhtyeen lämmittelijänä Euroopan kiertueella. Siten Cheryl ja Will.i.am ovat olleen paljon yhdessä ja romanssihuhuilta ei ole voitu välttyä. Nyt pari on itse osaltaan vahvistanut huhuja. Katso kuvat tästä.
Heidät nähtiin nimittäin eilen yhdessä Cannesin elokuvajuhlilla. Cheryl Cole ja Will.i.am olivat erittäin lämpimissä väleissä World Music Awards -julkkisjuhlissa, joissa Will.i.am oli DJ-keikalla. Paikalle saapuessaan Cheryl tervehti miesystäväänsä hellällä poskisuudelmalla ja halauksella. Lisäksi he poseerasivat mielellään yhdessä kuvaajille. Aiemmin on kerrottu, että Cheryl on esitellyt poptähden jo myös vanhemmilleen. Will.i.am on myös avoimesti kertonut olevansa ihastunut brittilaulajaan.
Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri. » Lue lisää
Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin. » Lue lisää
Huippumalli Miranda Kerr ja hänen näyttelijämiehensä Orlando Bloom saivat taannoin esikoispojan, ja synnytyksen jälkeen Miranda teki pian paluun catwalkeille. Maailman suosituimpiin supermalleihin lukeutuva kaunotar poseerasi äskettäin 2,5 miljoonan dollarin rintaliiveissä. » Lue lisää
Yhdysvalloissa kohuttiin pari vuotta sitten uuden televisiokaunottaren nakuiluista, kun Star ja In Touch -lehdet väittävät Unelmien poikamiestyttö -realityohjelmassa nähdyn 25-vuotiaan Ali Fedotowskyn poseeranneen yläosattomissa nettikameran kuvissa. » Lue lisää
Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla. » Lue lisää
Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään. » Lue lisää
Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa. » Lue lisää
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia. » Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä. » Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä. » Lue lisää