Brittijuontaja Michael Barrymore palasi viime vuonna pitkän tauon jälkeen otsikoihin, kun Susan Boyle nousi kertaheitolla tähdeksi. Barrymore nimittäin haukkui Boylen 15 vuotta sitten tämän osallistuessa laulukilpailuun ja video tapauksesta levisi viime vuonna verkkoon.
Samoihin aikoihin vuonna 1995 sitten Michael Barrymore tuli myös kaapista ja ilmoitti olevansa homoseksuaali. Asia tuli julki, kun Barrymore piti vahvasti juopuneena kiitospuheen palkintogaalassa ja ilmoitti olevansa homoseksuaali. Hän kertoi ettei jaksa enää elää valheessa. Pari vuotta tämän jälkeen hänen Cheryl-vaimonsa haki avieroa.
Nyt tilanne on kuitenkin yllättäen muuttunut, sillä viidentoista vuoden jälkeen Barrymore on kertonut rakastuneensa naiseen ja palanneensa heteroksi. Hän kertoi asiasta Channel 4 -kanavan Come Dine With Me -realityohjelmassa. Barrymore oli Jenny Powellin ja juontajalegenda Pat Sharpin vieraana yhdessä Anthea Redfernin kanssa.
57-vuotias televisiotähti paljasti pitävänsä “takaisin kaappuiin” -bileet uuden romanssinsa kunniaksi ja kutsui ohjelman vieraat mukaan juhliinsa, Daily Mail uutisoi. Paljastus jo kuukauden päivät kestäneestä heterosuhteesta tuli muille suoranaisena tyrmäyksenä. Barrymore ei suostunut kertomaan uuden rakkaansa nimeä. Ohjelma esitetään Britanniassa ensi maanantaina.
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää