Supersuositusta Frendit-televisiosarjasta supertähdeksi noussut näyttelijä Jennifer Aniston on nykyisin 41-vuotias näyttelijäkaunotar ja haluttu naistenlehtien malli. Parhaillaan Jennifer Aniston kuvaa Just Go With -elokuvaansa Havaijilla.
41-vuotias Aniston näyttelee elokuvassa yhdessä 23-vuotiaan Hollywood-kaunotar Brooklyn Deckerin kanssa. Nyt Jennifer Aniston on päässyt esittelemään omaa bikinikuntoaan kuvauksissa, kun hänet ikuistettiin viikonloppuna pinkeissä bikineissä. Kuvien perusteella hän on aikaisempaa timmimmässä kunnossa ja ihokin on saanut lisää rusketusta. Katso kuvat tästä.
Nyt Jennifer Aniston alkaa kuitenkin itse olla kuitenkin ilmeisesti hieman epävarma ulkoisesta olemuksestaan, sillä viime viikolla Jenniferin kerrottiin pyytäneen The Switch -elokuvan tuotantotiimiä retusoimaan vartaloaan paremmaksi. Hänen kerrotaan olleen myös elokuvan kuvausvaiheessa normaalia tarkempi siitä, että hänen kasvonsa näkyivät kameroille parhaassa mahdollisessa valossa ja että hiukset peittivät mahdolliset ongelmakohdat.
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria. » Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004. » Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää