Konemusiikin kotimainen uranuurtaja Kimmo “K-System” Kauppinen julkaisi kesän kynnyksellä uuden singlensä Call Me 911. Kappale esittelee soundiltaan hieman aikaisempaa pehmeämmän ja housemman K-Systemin. Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu ensi kesänä julkaistavalta uudelta albumilta.
Tuore single Call Me 911 on laadukasta tanssikamaa millä tahansa kansainvälisillä mittareilla. Biisin upea koukku löytyy kertosäkeestä, jossa on palaset hyvin kohdallaan ja laulumelodia on mainio. Vokaaleista vastaa tällä kertaa sielukkaasti laulava brittikaunotar Cherry Davis, jonka anti onkin merkittävässä osassa biisin toimivuuden kannalta.
Toki myös soundimaailma on tuttuun K-System -tyyliin mainiosti hallussa. Artisti ei ole selvästikään mennyt siitä missä aita on matalin, sillä biisissä kuullaan hieman tavallisista “rivisoundeista” poikkeavia kokeiluja. Paketti on siis hyvin kasassa, mutta se viimeinen “jokin” jää vielä uupumaan. Tämän kappaleen soisi joka tapauksessa soivan jatkossa runsaasti myös kansainvälisillä markkinoilla, sillä hittipotentiaalia kyllä löytyy.
Kerroimme taannoin, että vahvistamattomien tietojen mukaan poptähti Madonna olisi tulossa jälleen ensi kesänä konsertoimaan Suomeen. Nyt julkisuuteen ilmeisesti vahingossa vuotaneen uuden alustavan keikkakalenterin mukaan hän esiintyisi Helsingissä 12. elokuuta. » Lue lisää
Suositussa Youtube-palvelussa katsotuimpien videoiden joukkoon lukeutuvat muun muuassa hauskat vauvavideot, joilla onkin jo satoja miljoonia katsojia. Nyt verkossa naurattaa eräiden kaksosten rytmikäs pomppuhetki kantrimusiikin tahtiin. » Lue lisää
Poptähti Rihanna yllätti viime viikolla monet faninsa vaihtamalla hiustensa värin tummasta vaaleaksi. Neitokainen on saanut muodonmuutoksestaan pääasiassa kehuja, ja nyt hän on esitellyt sen tulosta Länsi-Hollywoodin yöelämässä. » Lue lisää
Poikkeuksellisen kylmät säät ovat saaneet aikaan sen, että Etelä-Euroopassa on satanut monin paikoin lunta ensimmäisen kerran jopa kymmeniin vuosiin. Lumipeitteen saaneessa Roomassa lunta tuli viimeksi 27 vuotta sitten. Nyt myös Korsikan lomasaari Välimeressä on muuttunut valkoiseksi. » Lue lisää
Näyttelijäpariskunta Brad Pittiä ja Angelina Jolieta kutsutaan lempinimellä Brangelina. Hollywoodin unelmaparin maineen saaneet tähdet ovat tehneet pitkään työtä muun muuassa hyväntekeväisyyden parissa. Äskettäin Brangelina kuvattiin Golden Globe -palkintogaalassa. » Lue lisää
Ikimuistoiset hääjuhlat järjestetään yleensä esimerkiksi erilaisissa vuokrattavissa juhlapaikoissa kuten kartanoissa tai vaikkapa seurakuntataloissa. Nyt eräs malesialainen pariskunta on massasta poiketen päättänyt järjestää hääjuhlansa hieman erikoisessa paikassa. » Lue lisää
Elokuvamaailma menetti äskettäin veteraaninäyttelijä Ian Aberbrombien, joka menehtyi 77-vuotiaana sydänkohtaukseen. Nyt elokuvamaailma on menettänyt kaksi ohjaajaansa, sillä pitkän uran elokuvien parissa tehneiden Mike deGruyn ja Andrew Wightin uutisoitiin kuolleen lento-onnettomuudessa. » Lue lisää
Youtube-palvelun katsotuimpien videoiden joukkoon lukeutuvat muun muuassa hauskat vauvavideot. Esimerkiksi taaperoiden erikoistaitoja esittelevät videot ovat keränneet jo satoja miljoonia katsojia ympäri maailman. » Lue lisää
Vuonna 2010 kesällä Suomessa järkytti Porvoon McDonald’s -pikaruokaketjun autokaistalla tapahtunut surmanäytelmä, jossa 41-vuotias mies tappoi kolme ihmistä riidan päätteeksi. Nyt Yhdysvalloissa poliisi joutui puuttumaan autokaistalla kiehuneisiin tunteisiin. » Lue lisää
Miljoonat ihmiset löytävät päivittäin itselleen seuraa internetistä, sillä 90-luvulla alkunsa saaneen nettideittailun suosio on viime vuosina vain noussut. Nyt suosiossa on tapahtunut räjähdysmäinen kasvu, sillä nettideittailu on jo toiseksi yleisin tapa löytää kumppani. » Lue lisää