Runsaan viikon kuluttua 40-vuotisjuhliaan viettävän Ruisrockin ohjelma on valmistunut. Viimeisenä kiinnityksenä festivaalin kattaukseen on lisätty yhden harvoista kesän keikoistaan soittava Negative. Samalla yhdysvaltalaisen punk-bändin NOFX:n esiintyminen siirtyy perjantai-iltana hieman aikaisemmin ilmoitettua myöhäisemmäksi.
Ruisrockin 40. juhlavuoden kunniaksi festivaali tarjoaa kaikille 70-vuotta täyttäneille ilmaisen festivaalikokemuksen perjantaina 9. heinäkuuta. Halukkaiden tulee lähettää sähköpostia osoitteeseen palaute@ruisrock.fi ja kirjoittaa viestin otsikoksi ”70V”. Viestissä tulee mainita festivaaleille saapuvan henkilön nimi sekä syntymäaika. Ilmoitetut tiedot tarkastetaan henkilöllisyystodistuksesta lippujen noutamisen yhteydessä. Festivaalilipun ohella 70-vuotta täyttäneet pääsevät suoraan tapahtuma-alueelle Turun keskustasta lähtevällä vesibussikyydillä. Ilmoittautumiset ma 5.7.2010 mennessä.
Festivaalin yhteistyökumppani Koff valmistaa Ruisrockin merkkipäivien kunniaksi vain tämän kesän Ruisrockissa myytävää juhlaolutta. Ruisrock-lagerin valmistuksessa on käytetty myös ruista. Olutta voi käydä maistelemassa Niittylavan läheisyydessä sijaitsevassa Ruisbistrossa.
Turun Sibelius-museossa on juuri avautunut Ruisrock 1970 – 2010 -näyttely. Koko festivaalin pitkää taivalta käsittelevä näyttely kokoaa yhteen tapahtuman värikkään historian: neljän tapahtumarikkaan vuosikymmenen aikana festivaalilla on koettu musiikin iloa ja yhdessäolon riemua mutta myös vaikeita aikoja ja taloudellista ahdinkoa. Nähtävissä on esimerkiksi valokuvia, lehtileikkeitä ja monenkirjavaa esineistöä festivaalin historiasta. Näyttely jatkuu aina syyskuun loppuun saakka, ja tämän vuoden Ruisrock-lipuilla on näyttelyyn vapaa pääsy.
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa. » Lue lisää
Juhla- ja merkkipäivät ovat suosittuja pariskuntien keskuudessa esimerkiksi kihlauksen tai hääjuhlan merkeissä. Nyt Kiinan Yunnan-eläintarhassa on saatu todistaa eläinten välinen rakkaustarina, joka tulee saamaan onnellisen loppunsa ystävänpäivänä. » Lue lisää
Suomessa tuli aiemmin tänä vuonna ilmi tapaus, jossa eräs varkautelaisnainen jäi kiinni poikkeuksellisesta varkaudesta. Nainen oli nimittäin piilottanut hameensa alle 14 kahvipakettia, öljykannuja ja kasapäin ruoka-aineksia sekä makeisia. » Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin tuhansia lemmikkivideoita, joista vain murto-osa saa suurempaa suosiota. Esimerkiksi verkossa nauratti aiemmin tänä vuonna video koirasta, joka nautti jännittävästä leffaillasta sohvalla omistajansa kanssa. » Lue lisää