Australialainen poptähti Kylie Minogue on ollut viime aikoina kovasti otsikoissa uuden Aphrodite-albuminsa merkeissä. Tällä viikolla hän yllätti kritisoimalla julkisesti kahta edellistä albumiaan.
- Inhoan katua niitä, koska silloin ne olivat todella mahtavaa materiaalia. Silti päässäni oli nalkuttava ääni, joka olisi toivonut levyjen olevan hieman yhtenäisempiä. Jälkiviisaus on typerää, mutta nyt toivon että minulla olisi silloin ollut hieman enemmän tahdonvoimaa, Kylie Minogue kertoi Attitude-lehdelle.
42-vuotias aussilaulaja on nyt ikuistettu New Yorkissa yllättävän homssuisen näköisenä, eikä yleensä kovin huoliteltua kaunotarta ole edes tuntea kuvista. Otokset julkistaneen blogin mukaan Kylien ulkonäkö johtuu siitä että hän kuvaa parhaillaan Jack And Diane -nimistä elokuvaa. Katso kuvat tästä.
Espanjalaisen Andres Velencoson kanssa seurusteleva 42-vuotias aussikaunotar nähdään parhaillaan myös Black Book -nimisen lehden kuvissa esimerkiksi alusvaatteisillaan. Katso kuvat tästä. Kylien uuden albumin vastaavana tuottajana on toiminut Stuart Price ja levyä on ollut kirjoittamassa muiden muassa Kylie itse, sekä Stuart Price, Calvin Harris, Jake Shears, Nerina Pallot ja Tim Rice-Oxley. Aphrodite on jatkoa Kylien vuonna 2007 julkaistulle X-albumille.
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa. » Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme. » Lue lisää
Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri. » Lue lisää
Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin. » Lue lisää
Huippumalli Miranda Kerr ja hänen näyttelijämiehensä Orlando Bloom saivat taannoin esikoispojan, ja synnytyksen jälkeen Miranda teki pian paluun catwalkeille. Maailman suosituimpiin supermalleihin lukeutuva kaunotar poseerasi äskettäin 2,5 miljoonan dollarin rintaliiveissä. » Lue lisää
Yhdysvalloissa kohuttiin pari vuotta sitten uuden televisiokaunottaren nakuiluista, kun Star ja In Touch -lehdet väittävät Unelmien poikamiestyttö -realityohjelmassa nähdyn 25-vuotiaan Ali Fedotowskyn poseeranneen yläosattomissa nettikameran kuvissa. » Lue lisää
Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla. » Lue lisää
Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään. » Lue lisää
Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa. » Lue lisää
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia. » Lue lisää