Australialainen poptähti Kylie Minogue lukeutuu niihin äärimmäisin harvoihin tähtiin, joilla on ollut listaykkösiä jo neljällä eri vuosikymmenellä. Vielä viime viikolla vuosikymmeniä oli “vain” kolme. Nyt hänen uusi Aphrodite-albuminsa on jälleen valloittanut brittilistan piikkipaikan.
Tähän mennessä Kyliellä on siis ollut listaykkösiä 80-, 90-, 2000- ja 2010-luvuilla. Ensimmäisen kerran hänen albuminsa oli brittilistan ykkösenä 22 vuotta sitten. Sinkkujulkaisuja ykkösenä on kuitenkin komeillut useamminkin.
- Olen täysin ymmälläni kuultuani uutiset ja miten ihmiset ovat suhtautuneet uuteen levyyni. Se että albumi saavutti ykkössijan on käsittämättömän upeata, toivoin koskettavani ihmisiä uudella levylläni mutta en uskonut sen toimivan näin hyvin, Kylie Minogue ihmetteli sijoitustaan.
Aphrodite julkaistiin maailmanlaajuisesti viime viikolla ja sen ensimmäinen single on nimeltään All The Lovers. Kylien uuden albumin vastaavana tuottajana on toiminut Stuart Price ja levyä on ollut kirjoittamassa muiden muassa Kylie itse, sekä Stuart Price, Calvin Harris, Jake Shears, Nerina Pallot ja Tim Rice-Oxley. Aphrodite on jatkoa Kylien vuonna 2007 julkaistulle X-albumille. Esimerkiksi Locomotion, I Shoul Be So Lucky ja Can’t Get You Out of My Head -hiteistään tuttu Kylie on saanut myös alan arvostetuimman tunnustuksen Music Industry Trust Awardin Lontoossa. Hän sai kiitosta pitkästä ja menestyksekkäästä urastaan ja merkityksellisestä panoksestaan musiikin alalla.
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta. » Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa. » Lue lisää