Yksi seuraamisen arvoisista huippumalleista on parhaillaan venäläissyntyinen tumma kaunotar Irina Sheik. Jalkapallotähti Ronaldon kanssa huhujen mukaan nykyisin seurustelevasta tähdestä veikataan tämän vuoden kovaa nousijaa mallimarkkinoilla.
Irina Sheik nousi otsikoihin ensimmäisen kerran joulukuussa, ja sittemmin hänet on nähty jo useita kertoja esimerkiksi useissa bikinikuvissa. Monissa julkkisbileissäkin näyttävästi edustanut kaunotar poseeraa parhaillaan GQ-lehden Etelä-Afrikan version kannessa ja sisäsivuilla. Hänet nähdään lehdessä myös yläosattomissa, mutta intiimit paikat korujen alle peitettynä. Katso kuvat tästä.
24-vuotias Irina Sheik, oikealta nimeltään Irina Shaykhlislamova, on muutaman vuoden malliurallaan ehtinyt tehdä varsin näyttävää työtä. Hän on poseerannut kansikuvissa jo monissa lehdissä, kuten Annabelle, Jalouse ja Bolero, sekä muiden muassa Intimissimin ja Guessin mainoskampanjoissa. Irinan tunnetuin poseeraus nähtiin kuitenkin Sports Illustrated -lehden uimapukunumerossa vuonna 2007. Tuleva huippumalli seurustelee nykyisin jalkapallotähti Christiano Ronaldon kanssa ja hänen epäillään olevan Ronaldon salatun lapsen äiti.
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia. » Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä. » Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä. » Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta. » Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen. » Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta. » Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa. » Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä. » Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa. » Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen. » Lue lisää