Viime lauantaina 28-vuotissynttäreitään juhlinut kohukaunotar Martina Aitolehti oli kutsunut lähipiiriään juhlistamaan vanhenemistaan. Kutsuvieraiden joukosta löytyivät muiden muassa missit Satu Tuomisto ja Sofia Ruusila, BB-Aso sekä The Babes DJ Suvi Pitkänen. Mukana juhlissa oli myös viihdelehti Stara.
Juhlijat aloittelivat iltaa tunnelmallisessa Bistro Del Marissa Ruoholahdessa antipastojen sekä kuohuvan merkeissä. Illan hämärtyessä Hummer-limusiini kuljetti juhlaseurueen satamaan. Sieltä starttasi radiokanavan risteily, jolla DJ:nä toimivat yllättäen juhlakalut Martina ja hänen miehensä Esko. Pariskunta saikin parisataa juhlijaa pistämään parastaan tanssilattialla koko nelituntisen vauhdikkaan ja kostean risteilyn ajan.
Sitkeimmät juhlijat jaksoivat bilettää aina auringon nousuun jatkoilla Circus-yökerhossa ruotsalaisen poptähti Pandoran keikalla. Martina ihasteli saamiaan lahjoja, kuten esimerkiksi Eskolta jo ennakkoon saamiaan näyttäviä Guccin korkokenkiä sekä ystäviltään saamaansa polkupyörää. Viihdelehti Stara muisti päivänsankaria bileviikonlopulla Flamingo viihdekeskuksessa Vantaalla. Mukavat juhlat päättyivät Martinan osalta kuitenkin jo puolen yön maissa.
- Risteilyltä kaikki muut jatkoivat juhlia paitsi meikäläinen joka oli juonut ehkä muutaman lasin liikaa kuohuvaa lähti kotiin nukkumaan, kyllä! Esko oli todella loukkaantunut tästä mutta minkäs teet.. kuumuus ja kupliva teki tepposensa, Martina kertoi Seiskan blogissaan.
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää