Miss Suomi Viivi Pumpasen ensimmäinen perintöprinsessa Anne Nurminen juhli 22-vuotispäiväänsä viime lauantaina helsinkiläisessä Crush-yökerhossa. Myös viihdelehti Stara oli mukana juhlimassa kaunotarta ja kyseli neitokaisen mielipiteitä viimeaikaisiin missikohuihin.
Kysymys, miksi missit eroavat pääsääntöisesti missivuotensa aikana, vaikka vuoden alussa vakuutellaan mediassa kestävää rakkautta, saa Annen huokaamaan syvään:
- Missivuosi on uskomattoman rankka, varsinkin Miss Suomelle. Koko elämä muuttuu kertaheitolla. Sosiaalinen asema onkin hetkessä jotain aivan muuta, media ja kansa seuraa jokaista käännettä ja poikaystävän voi olla vaikea ymmärtää suurta elämänmuutosta. Missin ja poikaystävän pitää myös osata erottaa julkinen ja henkilökohtainen elämänsä, muuten tie voi olla karikkoinen, Anne kertoo Staralle.
Itse vuoden parisuhteessa Jasoninsa kanssa elänyt Anne ei myönnä oman suhteensa rakoilleen julkisuuden takia.
- Miehen pitää ymmärtää julkisuuden tuomat velvoitteet. Jason on tukenut hyvin minua urallani, eikä ole lainkaan mustasukkainen. Kodin pitää olla minulle paikka, jossa voin unohtaa misseyden ja muut työasiat, siellä pitää voida turvata poikaystävään ja saada tukea tarvittaessa, kaunotar toteaa.
Kiltin tytön maineessa oleva Anne juhli vauhdikkaita synttäreitä lähimpien ystäviensä ja kuohujuoman merkeissä aamun pikkutunneille. Hän kertoi salaperäisesti suuntaavansa syksyllä suureen kansainväliseen missikilpailuun, johon on aloittanut jo kisavalmistelut. Tarkemmin kilpailusta hän ei suostu vielä kertomaan.
Anne pahoitteli, kun monet hänen missikollegoistaan joutuivat työtehtäviensä vuoksi jättämään juhlat väliin. Poissaolollaan loistivat muiden muassa Noora Hautakangas, Satu Tuomisto, Viivi Pumpanen ja Susanne Turja. Anne lupasi kuitenkin entistä isommat bileet ystävilleen syksyllä, kunhan valmistuu. Lisäksi hän kertoi odottavansa BB-Ason lupaamaa lahjaa.

Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää