Viihdeuutiset ladygaga

Lady Gaga harmaantui – tässä tulos!

31.07.2010, 11:45 · Kategoria:Viihdeuutiset

Maailman tämän hetken suosituin poptähti Lady Gaga on esitellyt viimeisten parin vuoden aikana lukuisia toinen toistaan räväkämpiä tyylejä, ja nyt hänet nähdään vuorostaan harmaantuneena. Kyse on kuitenkin vain lehden kansikuvasta, jossa suosikkilaulaja nähdään poseeraamassa.

Lady Gaga poseeraa nimittäin maineikkaan Vanity Fair -lehden syyskuun numeron kannessa pitkissä suorissa harmaissa hiuksissa ja näyttää samalla sormillaan rauhanmerkkiä kameralle. Kuva ei ole tällä kertaa Annie Leibovitzin käsialaa, vaan poptähden on ikuistanut Nick Knight. Katso kansikuva alta.

Lady Gaga on parhaillaan Monster Ball 2010 -maailmankiertueellaan Yhdysvalloissa, jossa hänet on viime päivinä kuvattu pariinkin otteeseen myös viettämässä vapaa-aikaansa villisti uima-allasbileissä yhdessä ystäviensä kanssa. Keskiviikkona Gaga kirjoitti Twitter-blogiinsa tehneensä viime aikoina enemmän töitä kuin koskaan aiemmin. Samalla hän kertoi haluavansa KISS-yhtyeen. Bändin mahdollisesta käyttötarkoituksesta hän ei kuitenkaan hiiskunut.

Lady Gaga Vanity Fair 2010

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (4 viestiä)

sonja kirjoitti 31.07.2010 klo 12:25

Tosi nätti kuva <3

metamorfoosi kirjoitti 31.07.2010 klo 14:37

Onko tuo nyt taas muka ite neiti kakka. Joka kuvassa ja musiikkivideossa aina eri näköinen, enkä nyt puhu vaan meikkimuutoksista…

Exê kirjoitti 31.07.2010 klo 16:30

^kyllä se gaga vaan on, meikit tekee ihmeitä!

anna kirjoitti 31.07.2010 klo 16:34

tunnistaahan sen helposti kasvonpiirteistäkin, jos katsoo kunnolla

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Mustanaamio muuttaa Helsinkiin – 16 irtisanotaan

BB-Niko Nousiainen: “Big Brother vei duunin”

18-vuotiaan teinipopparin rinnat pursuivat topista – katso kuvat

Suomen Big Brotherin suurin mysteeri paljastumassa?

Tarja Turunen ja iPhone vaarallinen yhdistelmä

Hymy: BB-julkkis kiinni pettämisestä – seksiä teinitytön kanssa

Hollywood-kaunotarten vilautukset samassa paketissa – katso kuvat

Tarja Turunen videohaastattelussa – osa 3

Gossip Girl -kaunottaren kaula-aukko hämmensi – katso kuvat

BB-Niko ja BB-Nino ottivat rajusti yhteen

BB-Henna Kurhinen sala-asukkaaksi – tosielämän kämppikset talossa!

BB-Niko Saarinen palasi Big Brotheriin – riitapukarit talossa!

BB-Marianna on kolmas Big Brotherin sala-asukas

Hunksista tuttu komistus BB-Niko palasi Big Brotheriin

BB-Nino palasi taloon: “Toivottavasti pääsen häätöäänestyksessä pois!”

Supertähdet nolosti kiinni rintojen tuijottelusta – katso kuvat

50 Cent pyysi lihavia ja rumia strippareita tappamaan itsensä

Tässäkö viimeiset kuvat Heidin DDD-rinnoista? Katso kuvat

Hui, Robert Pattinson antoi parran kasvaa – tässä tulos

Anna Puu konserttikiertueelle

Kitarasankari Slash erosi vaimostaan

Jenkkifutistähti vakuutti hiuspehkonsa miljoonasta – katso kuva

Supertähti Mel B sai kenkää: ERO!

Sveitsiläismallin uskomaton uikkaripeppu naulitsi miesten katseet – katso kuvat

Suomalaiset BB-julkkikset muuttivat yhteen

Katsojat raivostuivat: 20-vuotias prostituoitu osallistuu X Factor -kisaan!

Ruotsalaiskaunotar varasti show’n Hollywood-bileissä – katso kuvat

BB-Mia tuskailee: “Kolme päivää ilman seksiä on maksimi!”

Lindsay Lohan jätti rintaliivit kotiin – katso kuvat

Tarja Turunen videohaastattelussa – osa 2

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kenen vanhan asukkaan pitäisi jäädä taloon?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Starassa viisi vuotta sitten

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 1.43 sekunnissa.