Parhaillaan uutta Teenage Dream -albumiaan kaikin mahdollisin keinoin markkinoiva Katy Perry on esittänyt haastattelussa yllättävän rajua kritiikkiä levy-yhtiönsä suuntaan. Poptähti on suivaantunut yhtiön osaamisesta singlejulkaisujen valinnassa ja vuodattanut tuntojaan nyt myös julkisesti.
I Kissed A Girl -singlellään aikoinaan suoraan supertähdeksi noussut Katy Perry on joutunut taistelemaan levy-yhtiönsä kanssa levyjensä singlevalinnoista. Nyt riidan kohteena on ollut uudelta albumilta löytyvä kappale Peacock, jossa on levy-yhtiön mukaan liian rivoa kieltä.
- He olivat kaikki huolissaan sanasta “c**k” ja siitä tuli minulle todellinen de ja vu, koska he tekivät täsmälleen saman tempun I Kissed A Girlin kanssa. He kertoivat että “Emme näe tätä singlenä, emmekä halua tätä albumille”. Minä sanoin heille että he ovat idiootteja, Katy Perry sivaltaa Glamour-lehdessä.
- Minä yritän aina tehdä lähtemättömän vaikutuksen ja teen sen eteen todella paljon töitä. Tämä levy on minulle tärkeä, koska sen on tarkoitus todistaa, että One Of The Boys -levyni ei ollut menestys vain sattumalta.
Katy Perry ja hänen kihlattunsa Russell Brand aikovat huhujen mukaan avioitua vielä tämän vuoden aikana. Perryn polttareista vastaa Rihanna ja Brandin puolestaan Jay-Z ja Kanye West.
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää