Täydelliset naiset -televisiosarjan menestyksen myötä maailmalla on lanseerattu lukuisia ohjelmia, joissa seurataan tosielämän täydellisiä naisia. Yksi seuratuimmista tosielämän täydellisistä naisista on amerikkalainen mallikaunotar Brandi Glanville.
Uusimmat artikkelit

Huh, televisiotähti petti näin kuumaa vaimoaan – katso kuvat
Opiskelijatyttöjen tempaus suututtaa: Peppukuvat nettiäänestyksessä
Amerikkalainen vaatemerkki aiheutti viime vuonna ärtymystä järjestämällä kilpailun, jossa rankattiin järjestykseen naisten parhaita takamuksia. Nyt vastaava äänestys on järjestetty Britanniassa.

Anne on uhkea Kissanainen – kuuma mainosjuliste julkaistiin
Hollywood-tähti Anne Hathawayn ura on ollut viime aikoina noususuunnassa. Hänet valittiin esimerkiksi Batman-elokuvan jatko-osaan kissanaisen rooliin. Taannoin leffatähden hiustyyliä ihmeteltiin ympäri maailmaa, sillä Anne oli yllättäen ajellut hiuksensa lyhyiksi.
Koulun vuosikirjan pikkutuhmuudet liikaa – vanhemmat raivostuivat
Kouluissa tehdään yleensä lukuvuoden päätteeksi vuosikirja, johon painetaan esimerkiksi oppilaiden nimiä ja valokuvia koulussa pidetyistä tapahtumista. Nyt erään amerikkalaisen lukion vuosikirja on suututtanut koululaisten vanhempia sen kaksimielisen sisällön takia.
Söisitkö sinä näissä ravintoloissa? “Herpes Pizza”
Ravintola-alan yrittäjät lanseeraavat vuosittain monia uusia ruokapaikkoja. Voisi ajatella, että ravintolan hyvällä maulla keksitty nimi olisi myös omiaan houkuttelemaan asiakkaita sisään ruokapaikkaan.
Anorektiset mallit historiaa? Rehevä kaunotar nakuilee lehden kannessa
Muotilehtien kansikuvissa on totuttu näkemään toinen toistaan laihempia mallikaunottaria, ja viime aikoina parinkin supermallin luisevasta olemuksesta on aiheutunut kritiikkiä. Nyt asiassa on tapahtumassa käänne, kun langanlaihat mallit ovat menossa pois muodista.
CSI-tähti etsintäkuulutettu: “Pidätettävä tavattaessa”
Amerikkalainen näyttelijä Gary Dourdan ei lukeudu varsinaisesti viihdelehtien lemmikkeihin, sillä hänet nähdään vain aniharvoin otsikoissa. Nyt CSI-televisiosarjan tähti on kuitenkin päässyt julkisuudessa esille lakiasioidensa vuoksi.

Miehet valitsivat: Tässä on universumin kuumin nainen – katso seksikäs kuva
Maailman seuratuimpiin julkkiksiin nykyisin lukeutuva Kim Kardashian tuli alunperin tunnetuksi kotipornovideostaan, mutta on sittemmin onnistunut saavuttamaan valtavan omaisuuden ja suuren julkkisstatuksen.

Eläinrakas nainen käytti 3.700 euroa lemmikifrettinsä leikkaukseen
Kaikki lemmikinomistajat varmasti tietävät, miten raskasta rakkaan lemmikin sairastuminen voi olla. Eläinlääkärireissut eivät myöskään ole mitään aivan halpaa hupia. Nyt maailmalla ihastuttaakin australialaisnaisen omistautuneisuus lemmikkifretilleen.

X Factor -seksipommi ahtoi kurvinsa rohkeaan mekkoon – katso kuvat
Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Tulisa Contostavlos valittiin viime kuussa FHM-miestenlehden lukijoiden toimesta maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Popkaunotar on saanut viime kuukausina rutkasti julkisuutta muun muuassa X Factor -tuomaripestinsä ja verkkoon vuotaneen seksivideonsa merkeissä.














Kommentoi ja keskustele