Viime aikoina Hollywoodissa on tullut jälleen muotiin elokuvat, joissa eläimet osaavat puhua. Äskettäin elokuvateattereissa tyrmistytti surkeudellaan Marmaduke, ja kesäkauden tuorein tulokas tässä genressä on Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto. Heti alkuun täytyy todeta, että jälkimmäinen on merkittävästi parempilaatuinen tuotos kaikilla mittareilla.
Kyseessä on vauhdikas koko perheen 3D-elokuva, joka on jatkoa vuonna 2001 nähdylle Kuin kissat ja koirat -elokuvalle. Tällä kertaa kissojen vakoilujärjestö MISU:n entinen agentti Katti Katala on ottanut oikeuden omiin käpäliinsä ja tehnyt pirullisen suunnitelman, jonka tarkoituksena on orjuuttaa koirat ja ihmiset. Tällaisen ennenkuulumattoman uhan edessä kissojen ja koirien on yhdistettävä voimansa ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa.
Elokuvan tarina on tehty agenttijännäriksi vimpaimineen päivineen. Tyylillisesti siinä yhdistellään elementtejä James Bondin ja Maxwell Smartin seikkailuista. Käsikirjoitukseen on ripoteltu hauskasti viittauksia ja kokonaisia kohtauksia muutamista tunnetuista leffoista, ja erityisesti Uhrilampaat-lainaukset ovat hersyvän hauskoja. Myös muiden muassa Terminator ja Bondin Rautahammas saavat nekin osansa. Lopputulos jää kaikesta huolimatta vaisuksi, mutta alle kouluikäisillä näytti olevan hauskaa. Se lieneekin elokuvan pääkohderyhmää.
Genre: Komedia
Ohjaus: Brad Peyton
Pääosissa: Alec Baldwin (ääni), Bette Midler (ääni), Joe Pantoliano (ääni), Michael Clarke Duncan (ääni), Chris O´Donnell, Jack McBrayer, Roger Moore, Christina Applegate
Suomalaisina ääninä: Pasi Ruohonen, Susa Saukko, Markku Huhtamo, Katja Aakkula, Paavo Kerosuo
Ensi-ilta: 13.8.2010
Kesto: 1:24
Pisteet 2/5
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on toiminut jo lukemattomissa tapauksissa välineenä, joka on paljastanut vakuutuspetoksia sekä rikollisten henkilöllisyyksiä ja olinpaikkoja. Nyt Yhdysvalloissa eräs etsintäkuulutettu on ajautunut yhteisösivustolla avoimeen väittelyyn häntä etsivien poliisien kanssa.
» Lue lisää
Nykyisin elokuvamaailman kuumin trendi lienee vampyyrit, mutta vielä muutama vuosi sitten zombiet pitivät suosikin viittaa harteillaan. Nyt kyseisestä kauhugenrestä pitäville on verkossa tarjolla mieluisa liinavaatekerrasto, jossa aivan kuka tahansa tuskin uskaltaisi nukkua.
» Lue lisää
Ruotsissa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla erään murhaajakaksikon hääuutisesta. Mielisairaalassa toisensa tavanneet kannibaali ja Saatanaa palvova vampyyri nimittäin aikovat pian sormustaa toisensa kaltereiden takana.
» Lue lisää
Havaijin paratiisimaisemissa asuva Matt King (George Clooney) jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi, kun perheen äiti joutuu yllättäen veneonnettomuuteen. Työelämälleen aikaisemmin omistautunut mies joutuu koville huolehtiessaan niin tyttäristään kuin onnettomuuden seurauksena syvään koomaan vaipuneesta vaimostaankin. Oman surunsa lisäksi Mattin täytyy kohdata myös lähipiirinsä tunnekuohut.
» Lue lisää
Kännyköiden varastamiset ja muunlainen katoamiset ovat nykyisin arkipäivää, kun monet unohtelevat puhelimiaan esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pöydille. Kännykkäkameroiden yleistyttyä puhelimen mukana katoaa myös suuri määrä yksityisiä valokuvia.
» Lue lisää
Kerroimme taannoin kuinka muodokas kaunotar Jenni sai kyytiä Lamborghini-urheiluautolla. Nyt samanmerkkinen luksusauto on kolaroitu Singaporessa karuin seurauksin. Auton lunastuskuntoon törmäillyt mies on nimittäin joutumassa vankilaan.
» Lue lisää
Maaliskuun alussa Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa kovasti odotettu Chronicle, jota on Yhdysvalloissa ehditty kehua vuolain sanakääntein. Stara otti tällä viikolla nettiyhteyden elokuvan tähtiin, jotka nähdään nyt vastaamassa toimittajien esittämiin kysymyksiin videolla.
» Lue lisää
Sadattuhannet suomalaiset matkustavat viikoittain kaupunkien linja-autoilla. Harva tulee kuitenkaan katsoneeksi kuinka likaisia penkit heidän allaan mahdollisesti ovat. Nyt verkossa kuitenkin nähdään mitä päällisin puolin aivan siisti linja-auton istuin voi pitää sisällään.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut lukuisia kertoja paljastavilla asuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tutuksi tullut ja sarjasta sittemmin potkut saanut teinitähti on paljastellut viime aikoina normaalia useammin.
» Lue lisää
Raiskaus on aina vakava väkivaltarikos, mutta viime aikoina suomalainen oikeuskäytäntö on tuonut selviä säröjä tähän katsomalla esimerkiksi, että väkivalta kuuluu osana raiskaukseen. Nyt Yhdysvalloissa kuohuttaa raiskausmyönteisiä artikkeleita ja sloganeita julkaissut verkkolehti.
» Lue lisää