Maarianhaminassa viime viikonloppuna neljättä kertaa järjestetty kansainvälinen PAF Open Beachvolley turnaus keräsi paikalle maailman rantalentishuiput sekä kotimaiset julkkikset. Paikalla oli myös Miss Suomi -kisan perintöprinsessa Anne Nurminen.
Keskiviikkona alkanut ja sunnuntaina päättynyt tapahtuma houkutteli paahtavassa auringonpaisteessa kylpeneeseen Maarianhaminaan tuhansia ihmisiä. Kansainvälisen tason turnaukset pelattiin neljällä eri kentällä rantakadulla, hotelli Arkipelagin edustalla. Pelaajien treenatut vartalot ja niukat peliasut herättivätkin ihastusta katsomoissa. Naisten sarjassa voiton veivät kiinalaiset Xue ja Zhan Xi ja miesten sarjassa Yhdysvaltojen tähtipelaajat Todd Rogers ja Phil Dalhausser.
Lauantai iltana pelattiin myös PAF:n järjestämä hyväntekeväisyyspokeriottelu, jossa mittelivät toisiaan vastaan kotimaiset julkkikset aina Kirsi ”Heikoinlenkki” Salosta, rokkari Sammy Aaltoseen ja perintöprinsessa Anne Nurmiseen. Tiivistahtisen, mutta leikkimielisen, pokerimatsin voitti Private Line bändistä tuttu muusikko Sammy Aaltonen, joka lupasi lahjoittaa voittamansa tuhannen euron lahjakortin Hope Ry. yhdistykselle lasten tulevaisuuden tukemiseen. Katso kuvat klikkaamalla alla olevia kuvien numeroita.
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä. » Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta. » Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen. » Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta. » Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa. » Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä. » Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa. » Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen. » Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko. » Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa. » Lue lisää