Suositun Gossip Girl -sarjan naistähti Blake Lively on tehnyt viime aikoina kovaa nousua Hollywood-kaunottarien kärkikaartiin. Nykyisin hänelläkin on alituisesti perässään paparazzeja. Taannoin hän villitsi fanejaan paljastavalla asulla Comic-Con -tapahtumassa San Diegossa.
Blake Lively on viime aikoina listattu sekä seksikkäimpien naisten että seksikkäimpien televisiotyttärien listoille. Taannoin The Private Lives Of Pippa Lee -elokuvassa nakuillut 21-vuotias neitokainen on nyt ikuistettu näyttävässä pikkumustassa, joka oli varustettu keskimääräistä paljastavammalla etumuksella. Katso kuvat tästä.
Tarzanassa, Kaliforniassa, vuonna 1987 syntynyt Blake Lively on nähty elokuvissa Neljä tyttöä ja maagiset farkut sekä Accepted. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta Gossip Girl -sarjan myötä. Hän esittää sarjassa Serena van der Woodsenin roolia. Nykyisin vastanäyttelijänsä Penn Badgleyn kanssa seurusteleva Blake on nuorin perheensä viidestä sisaruksesta. Blake Lively kiinnitettiin tammikuussa suosittuun sarjakuvaan perustuvan Green Lantern -elokuvan tähdeksi. Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2011.
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä ovat työstäneet laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta. » Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa. » Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme. » Lue lisää