Realitytähti Heidi Montag on ollut viime päivinä otsikoissa ilmoitettuaan, että hän haluaa saada rintansa pienennettyä DDD-kokoisista jopa D-kuppikokoon. Samalla realitytyrkky on haudannut haaveensa H-kokoisista muodoista.
Nyt Heidi Montag on kertonut ajatuksiaan leikkauksista varsin avoimesti lehdistölle. Hän muiden muassa vahvisti jo aiemmin huhut, joiden mukaan hänen ja Spencer Prattin avioliitto kariutui kauneusleikkausten takia. Vaikka Heidi aikoo jatkossa hillitä operaatioitaan, on pahin voinut jo tapahtua. Hänen kasvonsa ovat nimittäin todella huonossa kunnossa.
- Rintani murskaavat minut. Ne ovat aivan liian suuret ja niiden kanssa on mahdoton urheilla. En voi enää edes halata koiriani, sillä kasvoni ovat niin huonossa kunnossa. En voi mennään pusuttelemaan niitä, koska ne voisivat vahingoittaa kasvojani. Sitä ei enää saisi mitenkään korjattua, Heidi Montag kertoi Heat-lehden mukaan.
Viime aikoina Heidi on kuvattu laastari nenänsä päällä. Haastattelussa hän kertoi joutuvansa pitämää laastaria, että hänen nenänsä pysyisi oikeassa muodossa.
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää