Lukuisat Apple-käyttäjät ovat viimeisen parin päivän aikana törmänneet jälleen kerran Applen vialliseen päivitykseen, kun he ovat päivittäneet Mac-tietokoneidensa iTunes-ohjelmiston uuteen versioon. Maailman suosituimman musiikkiohjelman päivitys on nimittäin osoittautunut vialliseksi.
Merkittävässä osassa Mac-tietokoneita uusi iTunes ei tällä hetkellä käynnisty lainkaan, eli sen kautta ei saada myöskään synkronoitua iPhone, iPod ja iPad -laitteita. Ongelma on siis vakava. Niissä tietokoneissa, joissa ohjelmisto edelleen käynnistyy, on ongelmia ilmennyt erityisesti toiminnossa, joilla CD-levyjen sisältöä siirretään tietokoneelle.
Applen keskustelufoorumilla ongelman veikataankin olevan toiminnossa, joka noutaa levyjen kappaleiden nimet verkosta automaattisesti. Ongelmia on ilmennyt kuitenkin myös ilman että levyjä yritetään siirtää koneelle. Apple ei ole vielä virallisesti kommentoinut vakavaksi luonnehdittua ongelmaa, eikä ole myöskään julkaissut korjauspäivitystä vialliseen päivitykseensä. Viihdelehti Stara otti hetki sitten yhteyttä Applen tukeen, josta annettiin pitkä lista erityisosaamista vaativia toimenpiteitä, kuten tiettyjen tiedostojen poistoa OSX-käyttöjärjestelmästä.
Tuore iTunes 10 -päivitys sisältää Cnet-verkkojulkaisun mukaan myös monia muita bugeja ja puutteita, kun esimerkiksi osa iPhone 4:n ohjelmistoista kaataa koko iTunes-sovelluksen ja ongelmia on ollut myös AirPlay-toiminnon kanssa. Päivityksen mukanaan tuoma Ping-palvelu on sekin kärsinyt ongelmista, kun palvelu täyttyi roskaviesteistä heti avautumisensa jälkeen.
Uuden iPhone 4 -puhelimen nolot antenniongelmat ja niiden vähättelyn lisäksi myös Applen Snow Leopard -käyttöjärjestelmäpäivityksen taannoiset ongelmat ovat monilla Mac-käyttäjillä edelleen tuoreessa muistissa, sillä tuolloin merkittävä osa ohjelmistoista lakkasi päivityksen myötä kokonaan toimimasta yli viikoksi, kunnes Apple sai julkaistua korjauspäivityksen. Viime aikoina myös Applen maksullinen MobileMe-palvelu on kärsinyt ongelmista erityisesti kalentereiden päivitysten suhteen.
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää
Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri.
» Lue lisää
Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin.
» Lue lisää
Huippumalli Miranda Kerr ja hänen näyttelijämiehensä Orlando Bloom saivat taannoin esikoispojan, ja synnytyksen jälkeen Miranda teki pian paluun catwalkeille. Maailman suosituimpiin supermalleihin lukeutuva kaunotar poseerasi äskettäin 2,5 miljoonan dollarin rintaliiveissä.
» Lue lisää
Yhdysvalloissa kohuttiin pari vuotta sitten uuden televisiokaunottaren nakuiluista, kun Star ja In Touch -lehdet väittävät Unelmien poikamiestyttö -realityohjelmassa nähdyn 25-vuotiaan Ali Fedotowskyn poseeranneen yläosattomissa nettikameran kuvissa.
» Lue lisää
Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla.
» Lue lisää