Päivi ”CSI” Lipponen ratkaisi Tampereen suurpalon?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella varhain maanantaina sattunut suurpalo oli äärimmäisen ikävä tapahtuma, sillä siinä menehtyi kolme ihmistä ja viisi joutui sairaalahoitoon. Lisäksi palosta aiheutui merkittävät taloudelliset vahingot.

Toimitus haluaa korostaa, että traagisessa tulipalossa ja siihen johtaneissa syissä ei ole mitään viihteellistä, mutta asiaan liittyvässä keskustelussa on kuitenkin saatu nyt myös koomisia piirteitä. Erityisen moitittavana on pidetty poliitikko Päivi Lipposen (sd) julkisuuteen antamaa lausuntoa, jossa Lipponen on mielestään ratkaissut tapauksen rasistiseksi rikokseksi jo ennen poliisia.

Palo sai alkunsa ulkomaalaisomistuksessa olevasta pizzeriasta, jonka omistaja on sittemmin pidätetty. Poliisitutkinta on vasta alkuvaiheessa, eikä tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi ole antanut mitään viitteitä mahdollisen tuhopolton motiiveista. Lipponen katsoi kuitenkin tästä huolimatta, että kyse oli suomalaisten väkivallasta ja rasismista.

– Poliisi on saanut viitteitä, että Tampereella tapahtunut ravintolan palo on tuhopoltto. Raja on nyt ylitetty. Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista. Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan, jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan, Päivi Lipponen kirjoitti.

Välittömästi tiedotteen julkaisemisen jälkeen yhteisöpalveluissa ja lehtien verkkosivuilla alkoi raivokas keskustelu, jossa Lipposen lausuntoa kritisoitiin muiden muassa pöyristyttäväksi irtopisteisen kalasteluksi. Pian Lipposen lausunnon julkistamisen jälkeen Halla-Aho (ps) syytti blogikirjoituksessaan Lipposta raatokärpäseksi, joka käyttää uhreja ”oman kilpensä kiillottamiseen” ja oman poliittisen agendansa ajamiseen.

– Entäpä, jos kävisi ilmi, että tulipalon sytyttikin yrittäjä itse, hänen serkkunsa tai kilpaileva pizzayrittäjä Irakista? Saatavilla olevan tiedon valossa nämä vaihtoehdot ovat aivan yhtä mahdollisia ja todennäköisiä kuin rasistinen iskukin. Onko Päivi Lipponen varautunut sellaisessa tilanteessa ottamaan syyttävät ja vihjailevat sanansa takaisin? Halla-aho kirjoitti.

Halla-Ahon kirjoituksen jälkeen viranomaiset ovat vahvistaneet, että poliisi vaatii pizzerian omistajaa ja tämän veljeä vangittavaksi. Halla-Ahon näkemys tuntuu siis tällä tietoa uskottavammalta. Myöhemmin Lipponen joutuikin vetämään sanansa takaisin Ilta-Sanomien haastattelussa.

– En pysty todistamaan asiaa. Se on päätelmä, mielipide. Minulla ei ole salaista tietoa asiasta, Päivi Lipponen kommentoi Ilta-Sanomille.