Pamela Anderson paleli Britanniassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin povipommeihin pian parinkymmenen vuoden ajan lukeutunut Pamela Anderson nousi alunperin suursuosioon televisioroolillaan ja alastonkuvillaan. Tällä viikolla neitokainen teki ennätyksen miestenlehtien saralla poseeraamalla jo 13. kerran Playboyn kannessa.

Nyt Pamela Anderson on ehtinyt jo Britanniaan, jonka lumikaaokseen hän näyttää olevan ainakin paparazzikuvien perusteella varsin hyvin varautunut. Hänet nimittäin kuvattiin tänään Liverpoolissa paksuun talvitakkiin ja pipoon pukeutuneena. Lehtitietojen mukaan asu ei kuitenkaan lämmittänyt häntä aivan odotetulla tavalla.

Pamela käväisi äskettäin Intiassa, jossa hän oli mukana maan Big Brother -ohjelmassa kolme päivää. 43-vuotias povipommi marssi taloon aiheuttaen asukkaissa suurta innostusta. Tähti joutuu kuitenkin olemaan aika hiljakseen, sillä ainoa sallittu kieli talossa on Hindi ja sitä hän ei osaa puhua. Pamelalle maksetaan vierailusta noin 562.000 dollarin korvaukset kolmen päivän asumisesta intialaisten julkkisten kanssa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Pierun SM-kisat “pärähtävät” käyntiin heinäkuussa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa järjestetään SM-kilpailuja mitä erikoisimmissa lajeissa. Tunnetuksi ovat tulleet niin saappaanheiton kuin eukonkannonkin mittelöt, joissa punnitaan kansan raavaimmat uroot. Nyt Utajärvellä järjestettävissä kisoissa mittauksessa ovatkin kansakunnan kovimmat paukuttelijat.