camerondiaz.jpg

Cameron Diaz säteili ensi-iltabileissä

Viihdeuutiset · Niina Niskanen · Asiasanat:

Hollywood-tähti Cameron Diaz oli kesän aikana otsikoissa erityisesti Playboy-lehdelle antamansa harvinaisen avoimen haastattelun merkeissä. Cameron tunnetaan myös siitä, että hän välttelee yksityiselämäänsä tehokkaasti julkisuudelta. Nyt Diaz säväyttää olemuksellaan punaisella matolla.

Cameron Diaz asteli kameroiden eteen The Green Hornet -elokuvan ensi-illassa Los Angelesissa. Kaunotar nähtiin varsin hyväntuulisena ja ruskettuneena. Tähti oli lomaillut Havaijilla miesystävänsä Alex Rodriquezin kanssa, ja tämä näkyi Diazissa. Punainen, tiukka ja seksikäs mekko paljastivat Diazin hoikan vartalon ja treenatut käsivarret. Bikineissä makoilu oli taannut tasaisen rusketuksen iholle, ja kaunis meikki viimeisteli hehkun.

Hollywoodissa uutisoitiin taannoin, että Cameronin reilut seitsemän kuukautta kestänyt suhde baseball-pelaaja Alex “A-Rod” Rodriguezin kanssa olisi päättynyt. Lehtitietojen mukaan eropäätös oli Alexin, joka ikuistettiin tuolloin muiden naisten kanssa. Sittemmin ero on joko peruttu tai osoittautunut uutisankaksi, koska pariskunta on esiintynyt edelleen yhdessä.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Pierun SM-kisat “pärähtävät” käyntiin heinäkuussa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa järjestetään SM-kilpailuja mitä erikoisimmissa lajeissa. Tunnetuksi ovat tulleet niin saappaanheiton kuin eukonkannonkin mittelöt, joissa punnitaan kansan raavaimmat uroot. Nyt Utajärvellä järjestettävissä kisoissa mittauksessa ovatkin kansakunnan kovimmat paukuttelijat.