cherylcole.jpg

Cheryl Colen oli määrä levyttää Michael Jacksonin kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Toissakesänä epäselvissä olosuhteissa kuollut poptähti Michael Jackson jätti jälkeensä yli sata julkaisematonta kappaletta, joista on nyt koottu jo ensimmäinen postuumi albumillinen. Hän menehtyi juuri massiivisen keikkaputkensa kynnyksellä, mutta luvassa olisi ollut muitakin mielenkiintoisia projekteja.

Nyt The Black Eyed Peas -yhtyeen tähti ja tuottaja Will.i.am on paljastanut, että hänen suojattinsa Cheryl Colen oli määrä levyttää duetto yhdessä Michael Jacksonin kanssa. Räppäri kertoi kehuneensa Colea Jacksonille niin paljon, että tämän mielenkiinto oli herännyt. Samalla Cheryl Cole olisi saanut kertaheitolla jalansijaa Yhdysvaltojen markkinoilla.

- Kerroin hänelle, että Cheryl oli Britannian kuumin juttu ja että hän osaa laulaa ja tanssia. Hän oli siis käytännössä aivan valmis paketti. Michael olisi varmasti työskennellyt hänen kanssaan, siitä ei ole epäilystäkään. Siitä olisi tullut jotain todella erikoista, Will.i.am kertoi Metro-lehden mukaan.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Pierun SM-kisat “pärähtävät” käyntiin heinäkuussa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa järjestetään SM-kilpailuja mitä erikoisimmissa lajeissa. Tunnetuksi ovat tulleet niin saappaanheiton kuin eukonkannonkin mittelöt, joissa punnitaan kansan raavaimmat uroot. Nyt Utajärvellä järjestettävissä kisoissa mittauksessa ovatkin kansakunnan kovimmat paukuttelijat.