Olivia Munn poseeraa läpinäkyvissä alushousuissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Olivia Munn tunnetaan mallina sekä useiden elokuvien ja televisio-ohjelmien tähtenä. Taannoin julkkiskaunotar nähtiin alastomana PETA-järjestön kampanjassa. Viime syksynä hänen väitettiin olleen suhteessa poptähti Justin Timberlaken kanssa.

Us Weekly -lehti väitti Olivian harrastaneen seksiä poptähti-näyttelijä Justin Timberlaken kanssa ja parin viettäneen syyskuussa kolme intohimon täyteistä päivää. Äskettäin hiuksensa lyhentänyt tumma kaunotar ehti ennen parturointiaan poseerata Maxim-lehden kuvauksissa läpinäkyvissä alushousuissa, ja nyt kuva nähdään lehden amerikkalaisversion seuraavan numeron kannessa.

30-vuotias Olivia Munn aloitti uransa nimellä Lisa Munn. Vuodesta 2006 lähtien televisiokasvo on käyttänyt julkisuudessa nimeä Olivia. Mallintöidensä lisäksi hän on tähdittänyt urallaan monia elokuvia ja toiminut sekä juontajana että kilpailujana televisio-ohjelmissa. Elokuvapuolellä hänen CV:ssään ovat muiden muassa Big Stan, Insanitarium ja Scarecrow Gone Wild, Date Night ja Iron Man 2. Maaliskuussa 2009 hänet rankattiin maailman seksikkäimpien opiskelijoiden listalla sijalle kolme.

Olivia Munn

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Pierun SM-kisat “pärähtävät” käyntiin heinäkuussa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa järjestetään SM-kilpailuja mitä erikoisimmissa lajeissa. Tunnetuksi ovat tulleet niin saappaanheiton kuin eukonkannonkin mittelöt, joissa punnitaan kansan raavaimmat uroot. Nyt Utajärvellä järjestettävissä kisoissa mittauksessa ovatkin kansakunnan kovimmat paukuttelijat.